Tukesin johtava kaivosasiantuntija on vapautettu tutkintavankeudesta

AOP poliisi kuvitus 1.03749250
All Over Press
Julkaistu 11.11.2020 11:42

MTV UUTISET

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin johtavan asiantuntija on vapautettu tutkintavankeudesta. Tutkinnanjohtaja Joni Länsipuro kertoo, että syytä vangittuna pitämiselle ei enää ollut.

– Välttämättömät tutkintatoimenpiteet saatiin tehtyä, ja sen jälkeen tietenkin aina heti vapautetaan, kun vangitsemisen perusteena on pelkkä sotkemisvaara, Länsipuro viestitti sähköpostitse.

Kaivosasioiden parissa työskennellyttä virkamiestä epäillään törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Länsipuro sanoo, että tutkinta jatkuu samalla nimikkeellä eikä asiasta voida vielä kertoa enempää.

Rikosepäily syntyi Oriveden entisen kultakaivoksen alueella epäillyn ympäristörikoksen tutkinnan yhteydessä. Dragon Mining -yhtiön kaivosalueelta löydettiin jätteitä, joiden epäillään varastoidun laittomasti kaivostunneliin. Asiaa on tutkittu toissa vuodesta lähtien.

Lue myös: Poliisilta lisätietoa Tukesin virkamiehen vangitsemisesta

Tukesin johtava kaivosasiantuntija vangittu – poliisi epäilee törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä

Tuoreimmat aiheesta

Tukes