Tukholmalainen Sara, 18: Syytä pitää matalaa profiilia, ei ajautua konflikteihin

tukholma, pommi, poliisi
Tukholman pohjoisosassa asuvan 18-vuotiaan Saran mukaan ihmisillä ei ole siellä kovin suurta luottamusta poliisiin.
Julkaistu 28.12.2016 14:48

MTV UUTISET - STT

Tukholman pohjoisosassa asuva Sara El Kelany, 18, kertoo liikkuvansa lähiöiden kaduilla huoletta myös yöaikaan ja tuntevansa olonsa turvalliseksi. Hänen mukaansa alueen ihmiset pitävät yhtä, mitä sitten tapahtuukin.

– Olen kasvanut täällä. Kaikki tuntevat kaikki, mutta on vain syytä olla ajautumatta konflikteihin tai vastaavaa, pitää matalaa profiilia, hän sanoo.

El Kelany on ollut mukana nuorille suunnatussa hankkeessa, joka pyrkii lisäämään luottamusta poliisiin ja pelastustoimeen Tukholman Rinkebyssä ja lähialueilla.

– Ihmisillä täällä ei ole valitettavasti kovin suurta luottamusta (viranomaisiin), hän arvioi.

MBU-nimisessä hankkeessa poliisit, palomiehet ja ambulanssihenkilökunta kertovat työstään ja tekevät harjoituksia nuorten kanssa. Projektiin on syksystä 2013 lähtien osallistunut yhteensä noin 60 nuorta. Vastaavaa toimintaa on ainakin Göteborgissa.

37382819

Tukholmalaispoliisi Hanif Aziz partiossa Husbyn lähiössä Tukholmassa lauantaina 10. joulukuuta 2016.

Projektipäällikkö Ata Hosseini Tukholman kaupungilta kertoo, että osa lähiöiden nuorista epäilee jopa sosiaalityöntekijöiden motiiveja ja pitää näitä ”poliisin jatkeena”.

– Tapaamme nuoria, jotka eivät halua puhua kanssamme, koska he luulevat, että menemme kertomaan (asioista poliisille), kertoo Hosseini.

Sosiaalisten ongelmien kirjo lähiöissä on laaja. Toisaalta moni elää myös aivan tavallista elämää, sanoo Hosseini. Tilanpuute on ongelma monessa perheessä.

– Tapaamme niitä (nuoria), jotka elävät ahtaissa asunnoissa monen perheenjäsenen kanssa. Heillä ei ole paikkaa opiskella tai viettää aikaa kavereiden kanssa, hän sanoo.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat