Tukholma, 7.4.2017 kello 14.53 – juuri tuohon aikaan tuli ensimmäinen ilmoitus hätäkeskukseen Drottningatanilla ihmisten päälle ajavasta kuorma-autosta. Terrori-iskun nuorin uhri oli 11-vuotias Ebba Åkerlund. Tänään hänen muistoaan kunnioitetaan muistokonsertissa Tukholman Kulturhusetissa.
Ebban äiti Jeannette puhuu Aftonbladetille tunteistaan vuosi tragedian jälkeen.
– On ennennäkemättömän tunteikasta ja todella vaikeaa selvitä läpi tämän päivän. Toivon ja uskon, että Ebba on ylpeä siitä, että tällainen konsertti järjestetään hänen muistokseen, äiti sanoo lehdelle.
Kaipaus, rakkaus ja toivo -niminen, Ebban muistoa kunnioittava konsertti, alkaa tänään kello 17 paikallista aikaa. Se on avoin kaikille.
Konsertin lipputulot menevät Jeannetten perustamalle Stiftelsen Ebbas Änglar -säätiölle, joka pyrkii auttamaan "kunninanhimoisia lapsia, jotka eivät omin voimin pysty toteuttamaan unelmiaan".
Säätiön toiminta on merkinnyt paljon Jeannettelle.
– Säätiö on ainoa asia, joka on tuntunut todella merkitykselliseltä tämän hetken elämässäni. Säätiö on ollut todellista kuntoutusta minulle, hän sanoo.
Takapenkillä istuu Tukholman iskun tekijä.
"Kaipaukseni on rajaton"
Illan konsertin tarkoituksena on kerätä rahaa säätön avustustoimintaan myös vaalia ja levittää terroriteon seurauksena noussutta solidaarisuuden tunnetta.
Ebban äiti sanoo Aftonbladetille omistavansa koko päivän tyttärensä muistolle.
– Suunnittelen olevani paikalla kaikissa päivän muistotilaisuuksissa. Toivon selviäväni siitä jotenkin.
Jeannettelle on tietysti ollut erittäin vaikeaa päästää irti tyttärestään, joka kuoli niin hirvittävällä tavalla.
– Haluan kunnioittaa Ebban muistoa. Hän puhui usein rakkaudesta. Uskon, että Ebba pitäisi konsertin Kaipaus, rakkaus ja toivo -teemasta. Kaipaukseni on rajaton.
Iskupaikalle jätettiin vuosi sitten paljon muistoesineitä.
"Toivon, että voi elää surun kanssa"
Aftonbladetin mukaan monet ovat pystyneet siirtymään elämässään eteenpäin mutta Jeannettelle arki on yhä vaikeaa.
– On mahdotonta ymmärtää, miten keho voi jatkaa toimintaansa sen jälkeen, kun se on kohdannut jotakin sellaista, mitä minun kehoni on. En myöskään ymmärrä, miten maailma ympärilläni jatkaa toimintaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Jeannette ei ole rasittanut itseään liiaksi perustamansa säätiön toiminnalla.
– Minulla on erittäin matala stressikynnys. En pärjää, jos liian paljon tapahtuu yhdellä kertaa. Se on myös yksi syy, miksi välttelen medialle puhumista.
Säätiön työ on kuitenkin saattanut hänet yhteen monien eri ihmisten kanssa. Ja siitä hän on kiitollinen.
Hän toivoo voivansa elää tyttärensä kuoleman ja sen aiheuttaman muiston kanssa.
– Toivon, että ajan kuluessa voin elää surun kanssa hajoamatta paloiksi joka kerta, kun puhun siitä, kuinka paljon kaipaan tytärtäni.