Tulikuuma Filppula kuritti Anaheimia

Valtteri Filppula
Valtteri Filppula on tehnyt tällä kaudella 37 tehopistettä.
Julkaistu 09.02.2015 06:06
Toimittajan kuva

Matti Nyrhinen

matti.nyrhinen@mtv.fi

@MattiNyrhinen

Valtteri Filppula oli ottelun tehokkain mies, kun Tampa Bay Lightning kaatoi Anaheimin 5-3 jääkiekon NHL:ssä.

Tampan suomalaishyökkääjä nakutteli tehot 1+2 ja hänet valittiin ottelun kakkostähdeksi. Ykköstähden sai kaksi maalia tehnyt Brian Boyle.

Kotijoukkue Lightning vyöryi Ducksin yli ensimmäisessä erässä. Boyle teki ottelun avausmaalin ajassa 02.55 ja Filppula iski 2-0-osuman. Kiekko jäi Ducks-pakki Eric Brewerin huitaisemana maalin eteen ja Filppula napautti sen verkkoon.

Erää oli jäljellä reilu minuutti, kun Nikita Kutsherov iski kauden 20. maalinsa Tyler Johsonin komeasta esityöstä. Filppula oli toinen syöttäjä.

– Aloitimme todella keskittyneesti hyökkäyksessä ja puolustuksessa. 3-0-johdon saaminen hyvää joukkuetta vastaan kertoo paljon meistä ja siitä, miten pystymme palaamaan huono pelin jälkeen, Filppula sanoi NHL.comin mukaan ja viittasi edellisen pelin 0-3-tappiolliseen avauserään Los Angelesia vastaan.

Kahden erän jälkeen Tampan johto oli 4-1 ja Filppula sai syöttöpisteen Ryan Callahanin 5-1-osumaan. Anaheimin Sami Vatanen teki pelin lopulla 2-5-kavennuksen hienon nousun päätteeksi. Maali oli hänelle jo kauden 12:s.

Tuoreimmat aiheesta

NHL