Tulipalosta kärsinyt Sokos Helsinki on pysynyt suljettuna – tällaiset vahingot palosta aiheutui tavaratalolle

9:07img
MTV paikalla: Helsingin keskustan Sokos pysyy kiinni – ketjujohtaja kertoo, millainen tappio tulipalosta aiheutuu tavaratalolle
Julkaistu 03.10.2022 16:29

Tuulia Kuusela

tuulia.kuusela@mtv.fi

Helsingin keskustassa sijaitsevassa Sokos-tavaratalossa syttyi perjantaina tulipalo. Tavaratalo on ollut suljettuna koko viikonlopun. Ketjujohtaja Anna Vahteri kertoi MTV Uutisille, että tavaratalo avaa ovensa jälleen huomenna tiistaina.

Vahterin mukaan vahinko- ja paloalue pysyivät maltillisina ja tavaratalossa työstettiin viikonlopun aikana lähinnä vesi- ja savuvahinkoja.

Tavaratalossa oli paikalla henkilökuntaa, kun palo syttyi, mutta henkilökunta saatiin Vahterin mukaan nopeasti ulos.

OMA: Sokos kiinni tulipalon takia 3.10.2022

Lue myös: Tulipalosta kärsinyt Helsingin keskustan Sokos pysyy kiinni ainakin huomisen

0:21img

Helsingin keskustan Sokoksella oli tulipalo perjantai-iltana – paikalle saapui useita pelastusyksiköitä.

Palon kustannuksia on Vahterin mukaan hankala arvioida.

– Myyntikunnottomia tuotteita on maltillinen määrä. Kustannukset ovat maltillisemmat, kuin aiemmin pelättiin, Vahteri kertoo MTV uutisille.

Tällä hetkellä käynnissä oleva 3+1 -kampanja on Sokos tavarataloketjulle Vahterin mukaan vuoden tärkeimpiä kampanjoita. Kampanja-aikaa on nyt pidennetty ja se jatkuu keskiviikkoon saakka.

Myös kiinteistönjohtaja Pasi Suutarin mukaan vahingot jäivät pieniksi. Sammutusvesien aiheuttamat vahingot vaikuttivat alempiin kerroksiin, mutta vesivahingot olivat rajallisia ja savuvahingot levisivät Suutarin mukaan laajemmin.

Tuoreimmat aiheesta

Tulipalot