Tulli takavarikoi vuonna 2015 yhteensä 1204 kiloa nuuskaa, mikä on kaikkien aikojen suurin vuosittainen takavarikkomäärä.
Määrä on kaksinkertainen verrattuna edelliseen vuoteen. Nuuskatakavarikoiden kasvuun vaikutti muun muassa Tornion ja Aavasaksan alueen tehostettu tullivalvonta.
Tulli otti samana vuonna haltuunsa rikosasioissa 3,4 miljoonaa savuketta, kun viime edellisenä vuonna määrä oli 4,9 miljoonaa kappaletta. Savuketapaukset paljastuvat suurelta osin henkilöautoliikenteessä, ja yleensä rajan yli ollaan tuomassa 1–300 kartonkia savukkeita kerralla.
Savukkeet kätketään esimerkiksi henkilöauton tavaratilaan tai rakenteisiin, kuten piilotettuna vararenkaaseen, vararengastilaan tai ajoneuvon oviin tai seiniin.
Alkoholia tulli takavarikoi yhteensä 4471 litraa. Takavarikot ovat vähentyneet reilusti, sillä vuonna 2014 takavarikoitiin 7382 litraa ja vuonna 2013 yhteensä 11136 litraa alkoholia.