Pohjanmaalla Kyrönjoen alajuoksun asukkaita kehotetaan suojaamaan kiinteistöjään kastumiselta, sillä tulvat uhkaavat useita asuinrakennuksia. Pääsyynä tulvimiseen ovat Kyrönjokeen muodostuneet jääpadot, tiedottaa Etelä-Pohjanmaan ely-keskus.
Alueen asukkaiden on ely-keskuksen mukaan syytä varautua nopeasti nouseviin vedenpintoihin ja varoa teitä, joiden yli virtaa tulvavesiä.
Kyrönjoen pinta on jo niin korkealla, että joen vedet virtaavat osittain Laihianjoen suuntaan. Martoisen ja Tuovilan alueelle näyttää muodostuvan jokien yhteinen tulva-alue, jossa tulvavedet vähitellen alkavat uhata osaa alueen rakennuksista. Edellisen kerran Kyrönjoen vedet täyttivät tämän alueen keväällä 2013.
Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla virtaavan Kyrönjoen jääpadot siirtyivät yön aikana jonkin verran alajuoksun suuntaan. Tulvavedet katkaisivat jo eilisen puolella teitä ja nousivat talojen kellareihin.
Noin kilometrin mittainen jääpato muodostui Skatilan ja Kolkin siltojen väliseen Kyrönjoen suvantoon. Alempana joessa on pienempi jääpato pengerretyllä alueella, kertoi ryhmäpäällikkö Kim Klemola STT:lle aamulla.