Kansanedustaja Kike Elomaa palasi vanhan kuvan myötä ajassa taaksepäin.
Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa, 67, ihastutti sosiaalisessa mediassa 16. tammikuuta jakamallaan lapsuuskuvalla. Elomaa on itse kuvassa etualalla. Elomaan isä Arvo Sainio on kuvassa vasemmalla. Seuraavina kuvassa ovat Hannu Rautala, edesmennyt kansanedustaja Ilkka Kanerva sekä Elomaan veli Hannu Sainio.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Elomaa on toiminut perusuomalaisten kansanedustajana vuodesta 2011.
Elomaan puoliso Kimmo Elomaa kuoli 20. maaliskuuta vuonna 2021. Pari avioitui vuonna 1978.
Elomaa julkaisi maaliskuussa 2021 edesmenneen puolisonsa muistokirjoituksen, joka oli kirjoitettu muiden läheisten ja laajan ystäväpiirin puolesta.
– Kimmo tunnettiin myös lempinimellä ”Lempeä Jätti”. Hänen suuresta sydämestään liikkuu turuilla ja toreilla yhäkin tuhat ja yksi tositarinaa. Kukaan häneltä jonkin sortin apua hakenut ei koskaan joutunut pettymään. Kimmolla oli aina aikaa kuunnella muita ja tarpeen vaatiessa auttaa, luki muistokirjoituksessa.