Irina Vartia jakoi Instagram-tilillään lehtikuvan vuosien takaa.
Salatut elämät -sarjaan viime syksynä jälleen palannut Irina Vartia jakoi Instagram-tilillään seuraajilleen harvinaisen kuvan nuoruudestaan.
Kuvassa nähdään Provinssirock-festariyleisössä pinkkitukkainen Vartia tuima ilme kasvoillaan. Kaulassaan hänellä on paksu ketju, jossa on lukko.
Kuvan kommenttikenttä täyttyi nopeasti hehkuttavista kommenteista. Kuvan hän kertoo olevan Suosikki-lehdestä ja Rollins Bandin keikalla otettu.
– Ihana punkkari-Irina.
– Pinkit hiukset sopii sulle.
LUE MYÖS: Irina Vartian Salkkari-hahmo palasi Pihlajakadulle – menneisyys käveli heti vastaan: "En tiedä, miten kuviota tullaan käsittelemään"
Vartia palasi syksyllä Salkkareihin dramaattisten käänteiden siivittamana. Hän oli mukana myös kesällä nähdyssä spin-off-sarjassa Pihlajasatu.
– Jo Pihlajasadun kuvaamisen aikoihin tiesin, että juoneen tulee sellaisia kohtia, että hahmo halutaan mukaan kuvioihin paikan päälle, näyttelijä kertoi MTV Uutisten haastattelussa Salkkareiden pressipäivänä.
Vartia lähti Salkkareista vuonna 2018 ja on sen jälkeen viettänyt aikaa muun muassa Yhdysvalloissa, koska haaveena on ollut kansainvälinen ura. Hän sanoi jo keväällä MTV Uutisille, ettei kiirettä rapakon taakse ole, ja samoilla linjoilla hän on nyt.