Ärsyttääkö toisten käytös elokuvateatterissa sinua? Vai kuulutko kenties itse niihin, jotka saavat muut näkemään punaista? Guyism.com kertoo, minkälainen käytös suututtaa leffassa kävijöitä.
Myöhästelijä
Myöhästelijä saapuu saliin kymmenen minuuttia elokuvan alkamisen jälkeen. Hän vaeltelee ympäriinsä etsien omaa istumapaikkaansa. Kun paikka on viimein löytynyt, hän kyselee seuraavat kymmenen minuuttia, mitä rainassa on ehtinyt tapahtua.
Rouskuttaja
Rouskuttaja ei voi syödä tai juoda ilman, että joka ikinen puraisu, imaisu ja karkkipussin rapistelu kuuluu muille teatterikävijöille. Vaikka rouskuttaja saisi limunsa juotua, hän jatkaa senkin jälkeen pillillä leikkimistä.
Kovaääninen kuiskaaja
Kovaääninen kuiskaaja luulee olevansa hiljaa. Hän kuiskii kuitenkin niin kovaa, että muut joka tapauksessa kuulevat kaiken. Yleensä kovaäänisellä kuiskaajalla on myös paljon asiaa.
Kännykkäaddikti
Kännykkäaddikti ei voi lakata räpläämästä puhelintaan. Puhelimen pimeässä hohtava näyttö osuu muiden näkökenttään tasaisin väliajoin. Näpyttelykin kuuluu ympäristöön. Kännykkäaddikti nauraa saamalleen tekstiviestille kesken jännittävän juonenkäänteen.
Maailmanomistaja
Maailmanomistaja on teatterissa kuin kotonaan. Istuttuaan alas hän nojaa taaksepäin, nostaa jalkansa edellä istuvan selkänojaan ja potkii sitä. Maailmanomistaja puhuu ystävilleen niin kovaa kuin haluaa, haukottelee äänekkäästi ja käyttäytyy ylipäätään kuin olisi omassa olohuoneessaan ilman muita ihmisiä.
Räkättäjä
Räkättäjä nauraa jokaiselle asialle, mitä kuvitella voi. Hän aloittaa jo mainosten kohdalla ja jatkaa läpi koko elokuvan. Kun näytös on ohi, räkättäjän voi nähdä oviaukossa naureskelemassa ja pyörittelemässä päätään.
Kaikkitietävä
Kaikkitietävä on lukenut elokuvasta etukäteen kaiken, mitä luettavissa on. Hänellä on jotain sanottavaa joka ikisestä kohtauksesta. Jos elokuva perustuu kirjaan, muut joutuvat kuuntelemaan, millä kaikilla – yleensä huonoilla – tavoilla leffa siitä eroaa.
Tietämätön
"Mitä tapahtuu?". "Kuka tuo on?". Tietämättömän täytyy selvittää jatkuvasti vierustoveriltaan, mitä valkokankaalla tapahtuu. Elokuvaan keskittymisen sijaan hän alkaa sen edetessä esittää yhä enemmän ja enemmän kysymyksiä.
Vessassa ravaaja
Vessassa ravaaja ei voi katsoa parituntista elokuvaa nousematta ylös useampaan kertaan. Hän juo rakkonsa täyteen limua jo mainosten aikana ja käyttää loppuajan tuuppimalla tietään ihmisten ohi ja kävelemällä valkokankaan edessä.
Lähde: Guyism.com
Kuvat: Colourbox.com
Näitä omia elokuviaan tähdet vihaavat - Katso lista!
Elokuvat vilisevät hassuja virheitä – katso kuvat
Peter von Bagh: Nämä viisi elokuvaklassikkoa jokaisen tulisi nähdä