Tunturirallia johtava suomalaiskuski takaisin MM-ralliin? Latasi suoraan, mistä on kyse

5:00img
Tulosruutu kertoi Tunturirallin tapahtumista – Heikki Kovalaisen kisa päättyi ulosajoon.
Julkaistu 13.01.2023 21:31
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Jari Huttunen teki Tunturirallin avauspäivänä juuri sen, mitä häneltä odotettiinkin.

Huttunen johtaa rallin SM-sarjan avaavaa Arctic Lapland -rallia 19,3 sekunnin marginaalilla perjantain erikoiskokeiden jälkeen. Rallin MM-sarjassa viime vuodet kilpaillut Huttunen ajoi päivän viidellä erikoiskokeella neljä pohja-aikaa.

– Ei ollut mitään ongelmia, isoja virheitä eikä muutakaan kommellusta. Eli ihan hyvin meni, Huttunen tiivisti MTV Urheilulle.

LUE MYÖS: Toyota tempaisi – Kalle Rovanperälle komea kunnianosoitus: "Kalle-painos tulee pian ulos"

SM-sarjan kestomenestyjät Teemu Asunmaa ja Juha Salo eivät pysyneet samassa kyydissä Huttusen kanssa, joka kilpailee Skodan vanhemmalla Fabia R5 -autolla.

– Odotin, että Salo ja Asunmaa menisivät täällä kovaa. Ja kyllähän he menevätkin – en sano, että hiljaa olisi ajettu. Mutta se yllättää, että pystyn tällä tavalla pistämään kampoihin, Huttunen tunnusti.

Huttunen kilpaili viime kaudella rallin MM-sarjan WRC2-luokassa M-Sport Fordin kuljettajana. Fordin Rally2-auto ei ole yhtä kilpailukykyinen kuin Skoda, joka on ollut kärkiajokki MM-sarjan kakkosluokassa jo vuosia.

Vaikka Huttusen napapiirillä käyttämä Skoda Fabia ei ole tuorein versio, meno maistuu hyvälle Ford Fiestan jälkeen.

– Kerrankin auto on käypänen käteen. Kun kääntää ratista, se tuntuu menevän juuri siihen suuntaan kuin haluaakin. Siitä tulee heti kiva fiilis, Huttunen myhäili.

LUE MYÖS: Tässä se on! Kalle Rovanperän autossa huomion varastava yksityiskohta – Jari-Matti Latvalalta suorapuheinen kommentti

Huttusen ja M-Sportin yhteistyö päättyi viime vuoteen. Tälle vuodelle kiuruvetinen ei ole toistaiseksi löytänyt ajopaikkaa MM-sarjasta, mutta hänet saatetaan nähdä MM-osakilpailuissa. Kenties jo helmikuisessa Ruotsin MM-rallissa.

– Siitähän on jonkinlainen huhu lähtenyt liikenteeseen. Totta kai sinne yritetään päästä, mutta rahastahan se on kaikki kiinni, Huttunen tunnusti.

Tunturiralli ajetaan päätökseen lauantaina, jolloin ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta.

Tuoreimmat aiheesta

Ralli