Tuomas Holopaisen kanssa avioitunut Johanna Kurkela: Olen onnellinen

Johanna Kurkela 12.2.2016
Johanna Kurkela Iskelmägaalassa 12. helmikuuta 2016.Lehtikuva
Julkaistu 13.02.2016 11:56

MTV VIIHDE

Johanna Kurkela palkittiin vuoden naisartistina Tampereella juhlitussa Iskelmägaalassa.

Herkkä-ääninen Johanna Kurkela, 30, iloitsi vuoden naisartistin palkinnosta eilen perjantaina Tampere-talossa järjestetyssä Iskelmägaalassa.

Ingrid-levyn viime syksynä julkaisseella suosikkiartistilla pyyhkii hyvin elämässään, sillä menetysalbumin lisäksi hän avioitui hiljattain Nightwish-nokkamies Tuomas Holopaisen kanssa.

– Elämä on hyvää, yksityisasioistaan vaitonainen Kurkela hymyili median edessä.

– Olen onnellinen, hän sanoi.

Syksyllä uudelle kiertueelle suuntaava Kurkela saa tukea aviomieheltään myös ammatillisessa mielessä. Suhteestaan harvasanainen laulajakaunotar myönsi, että on onni saada jakaa elämänsä samanhenkisten ihmisten kanssa.

– Se on ehdottomasti etu, että ympärillä on samanhenkisiä ihmisiä, hän kiitteli.

– Olen iloinen, että olen päässyt tekemään yhteistyötä Aku Rannilan ja Saara Törmän kanssa. Se on ollut hienoa.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki