Tuomioistuin: Ruotsin poliisin olisi pitänyt sallia uudet Koraanin polttamiset

1:04img
Äärioikeistolainen poliitikko poltti Koraanin Turkin Tukholman-suurlähetystön edustalla. Näin asiasta uutisoitiin tammikuussa.
Julkaistu 04.04.2023 12:21

MTV UUTISET – STT

Ruotsissa poliisin olisi pitänyt sallia Koraanin polttaminen Turkin ja Irakin suurlähetystöjen ulkopuolella helmikuussa, katsoo tuomioistuin.

Hallinto-oikeuden mukaan poliisilla ei ollut riittäviä perusteita Koraanin polttamisen kieltämiseen. Poliisi perusteli päätöstään tuolloin sillä, että aiemmat Koraanin polttotapaukset olivat saaneet aikaan voimakkaita reaktioita maailmalla ja lisänneet Ruotsiin kohdistuvia uhkia.

Äärioikeistolainen Rasmus Paludan poltti Koraanin Turkin suurlähetystön lähellä Tukholmassa tammikuussa, mikä johti Ruotsin ja Turkin suhteiden huononemiseen ja osaltaan siihen, ettei Turkki ole vieläkään suostunut ratifioimaan Ruotsin jäsenyyttä Natossa.

Lue myös: Ruotsin TV4: Koraaninpolttaja Paludanilla ollut yhteyksiä Venäjän Wagner-piireihin

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi