Elokuvaohjaaja Roman Polanski ei pariisilaisen tuomioistuimen mukaan loukannut näyttelijä Charlotte Lewisin kunniaa.
Pariisilainen tuomioistuin katsoi tiistaina 14. toukokuuta, että ohjaaja Roman Polanski, 90, ei ole loukannut brittinäyttelijä Charlotte Lewisin, 56, kunniaa.
Lewis oli sanonut olleensa lokakampanjan kohteena syytettyään Polanskia seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vuonna 2010 Lewis väitti Polanskin käyttäneen häntä seksuaalisesti hyväkseen ohjaajan Merirosvot-elokuvan koekuvauksissa 1980-luvulla, jolloin Lewis oli teini-ikäinen. Polanski on kiistänyt syytökset.
Vuonna 2019 Polanski luonnehti Lewisin syytöstä Paris Match -lehdelle "hirvittäväksi valheeksi". Paris Matchin mukaan Polanski oli ottanut haastattelun aikana esille myös lakkautetun brittitabloidin News of the Worldin jutun vuodelta 1999. Jutun mukaan Lewis olisi sanonut tabloidille halunneensa olla Polanskin rakastajatar.
Lewis kiisti sanoneensa näin News of the Worldille.
Pariisilainen tuomioistuin ei käsitellyt sitä, oliko kyse seksuaalisesta hyväksikäytöstä, vaan sitä, herjasiko Polanski Lewisia Paris Match -lehden haastattelussa.
Polanski tunnetaan muun muassa vuoden 2002 elokuvastaan Pianisti.