Tuomioja ja Soini: Kööpenhaminan isku hyökkäys sananvapautta vastaan

Tuomioja Erkki
Lehtikuva
Julkaistu 15.02.2015 16:04(Päivitetty 15.02.2015 18:12)

MTV UUTISET - STT

Kööpenhaminan ampuja oli saanut inspiraatiota alkuvuoden Charlie Hebdo -iskusta Pariisissa ja hyökkäsi sananvapautta vastaan, sanoo ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.).

Tuomioja tuomitsee iskun jyrkästi. Kyseessä oli tiettävästi yksittäinen tekijä.

Tuomiojan mukaan ampumatapaus kertoo, että tämänkaltaiset iskut ovat mahdollisia myös Pohjoismaissa, kuten kaikkialla muuallakin maailmassa.  
Kokonaiskuvaa Suomen turvallisuustilanteesta isku ei muuta.  

– Mutta vaikkei Suomessa olisikaan kotimaista kohdetta, ulkomaiset vieraat voivat olla täällä kohteita vastaaville iskuille. Tuomioja kommentoi STT:lle.  

Myös Soini tuomitsi

Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mielestä terrori ja murhat eivät saa nujertaa sananvapautta.

Soini ottaa blogikirjoituksessaan kantaa Kööpenhaminan tapahtumiin. Soini kirjoittaa, että ei pidä viisaana ihmisten pyhien arvojen pilkkaamista. Kritiikki on hänen mielestään aina paikallaan ja sitä ei pidä suitsia.

Soini toteaa myös, että perussuomalaisten kampanjatoimiston toistuvasta hajottamisesta ei ole pitkä matka pahempiin tekoihin.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat