Viimeisimmän ennusteen mukaan uuttavuotta juhlitaan sunnuntaina koko Suomessa reilun kymmenen asteen puolipilvisessä pakkassäässä.
Ilmatieteen laitoksen sääkartan mukaan pakkasta on 10:stä 15:een astetta läpi Suomen etelästä pohjoiseen.
Koko maassa on myös lumipeite. Lumensyvyys vaihtelee etelän vajaasta 10 sentistä pohjoisen vajaaseen 50 senttiin.
Lue myös: Sääkartalta loppuvat värit kesken: Lähes 50 asteen pakkaset mahdollisia ensi viikolla!
Osissa Itä-Suomea lunta voi olla lähes 60 senttimetriä.
Suomen etelä- ja länsiosiin on luvassa perjantaina monin paikoin lunta. Lounaassa ja etelärannikon lähellä sateet voivat tulla myös vetenä.
Muualla Suomessa sää on pääosin pilvistä ja poutaista, kertoo Ilmatieteen laitos.
Varoituksia annettu
Huonosta ajokelistä varoitetaan perjantain aikana Pohjanmaalla, Satakunnassa, Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Uudellamaalla.
Lauantaina varoitukset autoilijoille ovat voimassa Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa.
Lue myös: Uusi vuosi alkaa hyytävänä – eikä kylmyydelle näy loppua
Lisäksi Kymenlaaksoon on annettu varoitus vaarallisesta ajokelistä.
Tämän hetken ennusteen mukaan varoitukset tieliikenteeseen poistuvat uudenvuoden aatoksi.
Sen sijaan uudenvuodenpäiväksi ja sitä seuraavaksi tiistaiksi Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen pakkasesta Pohjois-Pohjanmaalta etelään ulottuvalle alueelle.
Katso viiden vuorokauden sääennuste paikkakunnallesi!
5 päivän ennuste 102 paikkakunnalle
Jos ennuste ei näy, voit katsoa sen tästä.