Turkin äänestys: Kaikki äänet laskettu, vaikka livelähetyksessä ääniä vasta kuljetettiin?

erdogan turkki
Presidentti Recep Tayyip Erdogan puhumassa kannattajille 15.4.2017. EPA
Julkaistu 16.04.2017 23:19

MTV UUTISET - STT

Turkin kansanäänestyksen ääntenlaskennassa vaikutetaan rikotun maan perustuslakia, kertoo Turkkiin erikoistunut tutkija Halil Gürhanli.

Keskusvaalilautakunta päätti äänestyspaikkojen sulkeuduttua, että leimaamattomatkin kuoret kelpaavat.

-Tämä tarkoittaa, että mitä tahansa samanlaista kirjekuorta voidaan käyttää, Helsingin yliopistossa työskentelevä Gürhanli sanoo.

Lisäksi valtiolliset uutistoimistot julistivat, että kaikki äänet on laskettu, vaikka samaan aikaan näkyi Periscopen livelähetyksen perusteella, että ääniä vasta kiikutettiin laskettavaksi, Gürhanli kertoo.

Vaalilautakunnan mukaan perustuslain puolesta äänesti 51,3 prosenttia ja vastaan 48,7 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että turkkilaisten niukka enemmistö on hyväksynyt uuden, presidentin valtaoikeuksia merkittävästi kasvattavan perustuslain.

Vaalitulosta ei ole aiemmin tyrmätty näin yksimielisesti

Turkin oppositio on jo kyseenlaistanut tuloksen.

Turkissa on epäilty vaalivilppiä aiemminkin. Gürhanlin mukaan nyt on kuitenkin täysin uudenlainen tilanne: tuloksen kyseenalaistavat kaikki oppositiopuolueet niin äärioikealta äärivasemmalle.

-Mitään vastaavaa järjestelmällistä ja suurta vastustusta ei ole tullut oppositiolta aikaisemmin.

Tämä tarkoittaa tutkijan mukaan sitä, että Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin hallinnolla ei ole koko opposition mielestä mitään oikeutusta.

-He (opposition edustajat) sanovat, että hallitsijat eivät hallitse vain huonosti, vaan lainvastaisesti.

Tämä voi johtaa tutkijan mukaan Turkissa jopa levottomuuksiin.

-Me emme voi tietää, miten nämä kaikki ryhmät reagoivat.

Kansakin voi lähteä kaduille, ja Turkki on tunnettu mielenilmausten nujertamisesta, tutkija huomauttaa.

-Tämä voi helposti eskaloitua, ja muuttua ikäväksi monella eri tavalla.

Tutkija toivoo, että opposition kritiikki vaalitulosta, ääntenlaskentaa ja muita epäselvyyksiä kohtaan otetaan nyt vakavasti.

Tilanne on riskialtis ainakin siihen asti, kunnes kaikki puolueet hyväksyvät vaalin siinä määrin, että onnittelevat voittajaa, tutkija arvioi.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat