Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Turun Pernossa toukokuussa tapahtuneen puukotuksen esitutkinnan. Asia on siirtynyt syyteharkintaan.
Turun Pernossa tapahtui 10. toukokuuta väkivallanteko, jossa kahta aikuista miestä lyötiin teräaseella kaulan alueelle yleisellä paikalla.
Rikoksista epäilty noin 50-vuotias mies on edelleen vangittuna todennäköisin syin epäiltynä kahdesta murhan yrityksestä.
Väkivallan kohteeksi joutuneet miehet loukkaantuivat vakavasti. Esitutkinnassa kävi ilmi, että epäilty toteutti tekonsa suunnitelmallisesti ja vakaata harkintaa käyttäen.
Epäilty on kuulusteluissa tunnustanut murhan yritykset.
– Uhrit valikoituivat sattumalta. Epäilty kertoi motiiviksi kokeneensa pitkäaikaista henkilökohtaista vihaa, joka ei ole kohdistunut kehenkään tai mihinkään tiettyyn tahoon, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Kosunen Lounais-Suomen poliisista.