Turussa jaossa 100 000 euron tiedepalkinto

Sanni Grahn-Laasonen
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen jakaa tänään Suomen tiedenpalkinnon. palkinnon suuruus on satatuhatta euroa.Lehtikuva
Julkaistu 06.06.2017 06:49

MTV UUTISET – STT

Tänään selviää, kuka tai ketkä saavat 100 000 euron suuruisen Suomen tiedepalkinnon.

Palkinnon jakaa opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) Tiedefoorumi 2017 -tapahtuman yhteydessä Turussa.

Palkinto annetaan kahden vuoden välein tunnustuksena merkittävästä tieteellisestä työstä. Palkinnon voi saada Suomessa työskentelevä tutkija tai tutkijaryhmä.

Toissa vuonna palkinnon sai kakkostyypin diabeteksen genetiikan tutkija, akatemiaprofessori Markku Laakso. Palkinnon suuruus oli tuolloin 85 000 euroa.

Tiedepalkinto on perustettu vuonna 1997.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa