Tutkijat havaitsivat, että lavalla vaatteitaan riisuvat miehet kärsivät todennäköisemmin erektio-ongelmista muihin samanikäisiin miehiin verrattuna.
Miesstripparit saattavat vaikuttaa hauskalta sänkyseuralta, mutta todellisuus voi olla karumpi. Huolimatta eroottisesta toimenkuvasta miespuolisilla lavaesiintyjillä saattaa nimittäin esiintyä ongelmia seksin suhteen.
Miesstripparit tai aikuisviihteen alalla työskentävät miehet kärsivät erektio-ongelmista kahdeksan kertaa todennäköisemmin kuin muut saman ikäluokan miehet, kertoo Miamin yliopiston tutkimus. Tutkimuksessa kävi nimittäin ilmi, että neljä kymmenestä yli parikymppisestä miesstripparista kärsii erektio-ongelmista, kun yleisesti ottaen erektiohäiriöitä esiintyy yhdellä nuorella miehellä 20:stä.
Seitsemän kymmenestä tutkimukseen osallistuneesta miespuolisesta esiintyjästä myönsi turvautuvansa apuvälineisiin, kuten lääkkeisiin ja penisrenkaisiin, erektion saamisessa.
LUE MYÖS: Aikuisviihde-elokuvien tähti paljastaa työnsä salat: "Ei niitä tarinan vuoksi katsota"
Tutkimustiimi kertoi Translational Andrology and Urology -julkaisulle, että runsas apuvälineiden, kuten lääkkeiden, käyttö voi lopulta aiheuttaa erektio-ongelmia arpeutumisen, kasvaneen lääketoleranssin ja psykologisen riippuvuuden myötä.
British Society of Sexual Medicine -yhdistyksen entinen puheenjohtaja Geoff Beckett varoittikin nuoria miehiä strippareiden ja pornotähtien matkimisesta. Beckett huomauttaa, että tutkimuksen perusteella voi päätellä apukeinojen vaativan veronsa.
LUE MYÖS: Miesstripparit paljastavat, mitä keikoilla tapahtuu: "Harrastin seksiä morsiamen kanssa"
– Todennäköinen elämäntyyli, kuten anabolisten steroidien ja muiden lääkecocktailien käyttö, nostaa impotenssiriskiä. Kyse on siitä, että kannattaa olla varovainen siinä, mitä toivoo, mies sanoo The Sunin mukaan.
On syytä huomioida, että tutkimus oli ensimmäinen laatuaan ja hyvin pienimuotoinen, sillä tutkimukseen liittyvään kyselyyn vastasi vain 62 miespuolista esiintyjää. Lisätutkimukset ovatkin tarpeen, sillä suoraa yhteyttä lääkkeiden käytön ja erektiohäiriöiden välille ei vielä voida vetää.
LUE MYÖS: Mies, haluaisitko kestää pidempään sängyssä? Pornotähti paljastaa, miten oikeasti kannattaa toimia
Lähteet: Translational Andrology and Urology, The Sun, Daily Mail