Tutkimuksen mukaan sinkkumiehet haisevat, kirjaimellisesti.
New York Post kertoo tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan sinkkumiehet haisevat voimakkaammin kuin varatut, eikä siinä vielä kaikki: naisilla on kyky haistaa suhteessa olevat miehet poikamiesten joukosta. Tutkimus on julkaistu Frontiers in Psychology -julkaisussa.
Australiassa sijaitsevan Macquarien yliopiston tutkijat tutkivat kokeessaan sitä, haisevatko sinkkumiehet voimakkaammin kuin varatut.
– Evoluution vinkkelistä voi olla etu, että naiset voivat huomata kemosignaaleja, jotka merkitsevät parisuhdetta ja lopulta välttää seurustelun jo pariutuneen miehen kanssa, tutkijat kertovat.
Tutkijat epäilevät, etteivät pariutuneet miehet, eritoten sellaiset, joilla on jo jälkeläisiä, ole evolutiivisesti ehkä pystyneet tarjoamaan samoja resursseja kuin mihin vapaa mies pystyy.
Lue myös: Tutkimus paljasti tehokkaimmat flirttailukeinot – yksi ylitse muiden
Näin haiseva tutkimus toteutettiin
Sinkkumiesten erilaista hajua tutkineet tutkijat pyysivät 82 heteronaista haistamaan hikeä 91 eri miehen t-paidasta. Miehistä 45 oli parisuhteessa ja 46 sinkkuja.
Miehille annettiin testissä valkoiset ja puhtaat paidat, joita heidän pyydettiin pitävän 24 tuntia, jotta hikeä erittyisi mahdollisimman tehokkaasti kankaaseen.
Käytön jälkeen naiset saivat haistella paitoja ja heille annettiin myös valokuvat jokaisesta miehestä nähtäville.
– Yhdenmukaisesti hypoteesimme kanssa sinkkumiesten hienhaju tuoksui voimakkaammalta kuin varattujen miesten, tutkijat paljastavat.
– Myös sinkkumiesten kasvonpiirteitä kuvattiin miehekkäämmiksi kuin parisuhteessa elävien miesten, mutta vain parisuhteessa elävien naisten mielestä, tutkijat kertovat.
Tutkimuksessa ei selvitetty miesten testosteronitasoja. Aiemmat tutkimukset kuitenkin kertovat, että yksinäisillä sinkkumiehillä on enemmän testosteronia.
Tutkijat eivät osanneet selittää, mistä hajuerot sinkkujen ja varattujen miesten välillä voivat johtua. Tutkija Mehmet Mahmut kertoi kuitenkin Newsweekille, että hormoneilla on suuri rooli parinetsinnässä.
– Tiedämme aiempien tutkimusten perusteella, että korkeampi testosteronitaso on yhteydessä vahvempaan hienhajuun. Potentiaalisesti siis voisi ajatella, että sinkkumiehillä on korkeampi testosteronitaso, Mahmut toteaa.
Lue myös: Tutkijat selvittivät, mikä miehissä viehättää naisia – yksi neuvo treffisovelluksiin pettyneille
Feromonit vaikuttavat
Feromonit ovat kemiallisia viestiaineita ja vaikuttavat saman lajin muiden yksilöiden käyttäytymiseen tai hormonitoimintaan. Niillä on valtava merkitys vetovoimassa ja lopulta pariutumisessa. Hajulla voi siis olla merkitystä sinkkumarkkinoilla.
Myös naisten ehkäisypillereiden uskotaan vaikuttavan siihen, kuinka naiset näkevät partnerinsa. Esimerkiksi podcastia pitävä Elisha Covey on kertonut, kuinka ehkäisyn lopettaminen vaikutti hänen avioliittoonsa. Lopettamisen jälkeen hän näki ja haistoi miehensä aivan eri tavalla. Covey uskookin kokemuksensa perusteella, että ehkäisypillerit voivat sen takia pilata parisuhteen.
Lue myös: Miten e-pillerit vaikuttavat parisuhteeseesi? Asiantuntija kertoo, valitsisiko pilleritön nainen rinnalleen erilaisen miehen
Olemme aiemmin uutisoineet verkossa kiertäneestä villityksestä, vabbingista, jossa naiset taputtelevat vaginan tuoksua iholle hajuveden tavoin. Ajatuksena on feromonien voimin houkutella mahdollisia parittelukumppaneita luokseen.
Lue lisää: Alapään tuoksua tupsutellaan nyt iholle – tämä ilmiö puhuttaa TikTokissa
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: New York Post, Frontiers in Psychology ja Newsweek