Tutkimus: Sokerijuomien vähentäminen pienentää diabetesriskiä

Tuoreen tutkimuksen mukaan diabetesriskiä voi pienentää vaihtamalla sokerijuomat veteen, sokeroimattomaan kahviin tai teehen.Colourbox
Julkaistu 05.06.2015 05:23

MTV UUTISET - STT - AFP

Sokeroitujen virvoitusjuomien ja muiden sokerijuomien päivittäinen nauttiminen lisää riskiä sairastua aikuistyypin diabetekseen.

Tieto on peräisin tuoreesta brittitutkimuksesta, johon osallistui lähes 26 000 aikuista. Osallistujat pitivät viikon ajan kirjaa juomisistaan ja ruokavaliostaan. 

Samalla selvisi, että diabetesriskiä voi helposti pienentää vaihtamalla sokerijuomat veteen, sokeroimattomaan kahviin tai teehen.

Tutkimuksen alussa osallistujat olivat terveitä, mutta yksitoistavuotisen seurannan aikana heistä 850 sairastui aikuistyypin diabetekseen. Kun tutkijat yhdistivät tiedot sairastumisista tietoihin osallistujien ruokavalioista, he havaitsivat sairastumisten painottuvan sokeroituja juomia paljon nauttiviin. 

Aluksi tutkijat epäilivät, että myös keinotekoisesti makeutetut virvoitusjuomat liittyivät suurentuneeseen diabetesriskiin, mutta yhteys hävisi, kun analyysissä huomioitiin osallistujien painoindeksi. Myöskään hedelmämehut eivät vaikuttaneet diabetesriskiin.

Tutkimus julkaistiin Diabetologia-lehdessä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat