Polven nivelkierukan repeämä hoidetaan yleensä leikkauksella, mutta uusimpien tutkimustulosten valossa fysioterapeutin ohjaamat liikuntaharjoitukset ajaisivat saman asian. Havainnot viittaavat nivelkierukkaleikkausten olevan todennäköisesti hyödyttömiä suurelle osalle potilaista.
British Medical Journalin julkaisemat tulokset perustuvat 140 keskimäärin 50-vuotiaan potilaan seurantatietoihin. Osana tutkimusta puolet potilaista satunnaistettiin leikkaukseen ja puolet 12 viikon mittaiseen fysioterapiaan. Kaikilla potilailla oli degeneratiivisen vamman aiheuttama kierukkarepeämä. Heillä ei ollut nivelrikkoa.
Kahden vuoden seurannan perusteella liikunta ja leikkaushoito kummatkin lievittivät potilaiden kipuja yhtä paljon eikä vakavia haittavaikutuksia havaittu kummassakaan ryhmässä. Näin ollen fysioterapeutin ohjaamat liikuntaharjoitukset olivat yhtä tehokkaita kuin kierukkaleikkaus. Liikunta myös vahvisti potilaiden lihaksia.
Suomessa tehdään arviolta 10 000 polven kierukkarepeämän leikkausta vuosittain. Vaikka se on yleisin ortopedinen leikkaus, sen tehoa ei pitkään aikaan tutkittu. Kun tutkimuksia vihdoin alettiin tehdä, leikkauksen hyödyt potilaille havaittiin hyvin vähäisiksi. Nyt julkaistut tulokset vahvistavat tätä kuvaa entisestään ja osoittavat liikunnan olevan varteenotettava vaihtoehto leikkaukselle.
Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.