Legendaarisen Napakympin juontaja Kari Salmelainen kertoo, että moni puolisoa hakeman tullut ei päässyt Pasilan asemaa pitemmälle.
Suomalaisten tavisten tv-julkisuus alkoi vuonna 1985, kun MTV:llä pyörähti ruutuun parinhakuohjelma Napakymppi. Ohjelman juontajasta Kari Salmelaisesta tuli hetkessä koko kansan amor, jonka lupsakka olemus vapautti jäyhät suomalaiset tv-kameroiden edessä.
– Työni oli eniten juuri sitä, että ennen ohjelmaa juttelin kilpailijoiden kanssa ja yritin luoda rentoa tunnelmaa. Sanoin, että pahin mitä voi tapahtua, on joutua naimisiin.
Televisiokameroiden ja miljoonayleisön eteen pääseminen jännitti, ja Salmelainen muistaa, että monet hakivat rentoutusta myös pullosta.
– Useampikin tapaus oli, että kun oli tultu pohjoisen yöjunalla, niin Pasilaan päästessä kunto oli sellainen, ettei ollut enää mitään asiaa studioon.
Toiset taas jännittivät itse palkintomatkalle pääsyä, ja rohkaisuryyppyjä naukkaillut seuralainen saattoi sammua jo lentokentälle.
Varamiesrekisteri Pasilassa
"Kaverit ilmoitti mukaan", oli aika yleinen vastaus kysymykseen, miksi oli lähtenyt Napakymppiin. Toisinaan katselija saattoi ihmetellä, kun joku vastaili oudosti ja torjuvastikin kysymyksiin. Tämä voi johtua siitä, että ehdokas oli varamies.
Salmelainen kertoo, että jänistäjien varalta tuotantoyhtiöllä oli varamiesjärjestelmä. Siihen oli koottu Pasilan studion lähellä asuvia henkilöitä, jotka olivat lupautuneet paikkaamaan lyhyellä varoitusajalla, jos joku kilpailijoista ei pääsisi paikalle.
– Joskus rekisteriin ilmoittautunut oli ehtinyt löytää seurustelukumppanin, kun kutsu Napakymppiin tuli, mutta sitten jos valinta kohdistui varamieheen, annoimme kaksi erillistä palkintomatkaa.
Salmelainen sanoo, että Napakympin kulta-aikoina katsojia oli reilusti yli kaksi ja puoli miljoonaa, ja jo studioyleisöön pääsy oli elämys.
– Ivalosta asti tuli bussilastillisia eläkeläisiä Helsinkiin. He kävivät Eduskuntatalolla, Stockmannilla ja tulivat Napakympin studioyleisöön. Silloin ei tarvinnut houkutella yleisöä vaan bussilasteja oli jonoksi asti.
Maitojunalla New Yorkista
Paitsi että moni esiintyi Napakympissä ensimmäistä kertaa televisiossa, oli palkintoa ollut ulkomaanmatka monelle ensimmäinen käynti Suomen rajojen ulkopuolella.
– Kerran eräs pariskunta voitti New Yorkin matkan, ja se oli molempien ensimmäinen ulkomaanreissu. He olivat ihan hukassa päästessään Kennedyn kentälle, ja heidät lennätettiin saman tien takaisin Suomeen. Palkintomatka vaihdettiin opastetuksi rantalomaksi jossakin etelän kohteessa.
Salmelainen oli itsekin mukana palkintomatkoilla parin viimeisen vuoden ajan.
–Jotkut parit olivat sellaisia, että kohteeseen päästyään he huitelivat viikon omilla teillään.
Kilpailijoiden itsemurhat olivat surullisia yllätyksiä
Salmelainen kertoo, että vaikka Napakymppiä tehtiin pilke silmäkulmassa ja kevyellä otteella, se oli monelle viimeinen tilaisuus löytää puoliso.
– Silloin ei ollut mitään netin seuranhakupalstoja, ja kun ihmiset olivat etsineet muista paikoista, Napakymppi oli yksi oljenkorsi, Salmelainen kertoo.
Joillekin ohjelma oli viimeinen oljenkorsi. Tuotantoyhtiölle ilmoitettiin joskus, että joku kilpailussa mukana olleista oli tehnyt itsemurhan.
–Joitain tällaisia tapauksia oli. Silloin yritimme jättää ne jaksot esittämättä, jos vain suinkin pystyimme, mutta joskus omaiset soittivat vasta jakson esityksen jälkeen ja kertoivat, miten oli käynyt.
Senioreiden parinhakuohjelma käynnissä
Nyt Salmelainen vetää risteilylaivoilla uutta senioreille suunnattua parinhakuohjelmaa Seniorisenssit. Idea ja ajatus siihen tulivat Salmelaista vastaan.
– Tuolla kun liikun, on tullut ihmisiä kysymään, että on tullut ero tai jäänyt leskeksi, mistä löytäisin uuden puolison? Senioreille ei ole ollut omaa parinhakuohjelmaa aiemmin. Mukavasti on tullut jo ilmoittautuneita, Salmelainen kertoo.
Lue lisää Salmelaisen Seniorisenssit -ohjelmasta
Studio55.fi/Piritta Palokangas
75 vuotta yhdessä ollut aviopari kuoli samana päivänä
Sodan erottama aviopari löysi toisensa 60 vuoden jälkeen
"Kyllä mä osaan villikin olla" - Katso legendaarisen parinhakuohjelman makupaloja