Valtakunnansyyttäjä tiedotti keskiviikkona päättäneensä, että syytettä ei nosteta asiassa, jossa vasemmistoliiton läntisen alueen entistä toiminnanjohtajaa Misha Dellingeriä epäiltiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Asia liittyi Dellingerin perustamalla anonyymillä Twitter-tilillä julkaistuihin viesteihin. Lounais-Suomen poliisi aloitti tapauksesta viime vuonna esitutkinnan.
– Esitutkinnan mukaan Twitter-tilillä julkaistiin loppuvuonna 2016 useita uhkaavia viestejä, jotka kohdistuivat viesteissä ilmastonmuutoksen kieltäjiksi, natseiksi ja fasisteiksi kutsuttuihin tahoihin, valtakunnansyyttäjän tiedotteessa kerrotaan.
Dellingerin kerrotaan kiistäneen esitutkinnassa julkaisseensa kyseisiä viestejä. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on aiemmin kertonut, että Dellingerin antaman selvityksen mukaan usealla ihmisellä on tunnukset tilille.
"Ei ole säädetty laissa rangaistavaksi"
Päätöksessään valtakunnansyyttäjä katsoo, etteivät viesteissä ilmastonmuutoksen kieltäjiksi, fasisteiksi tai natseiksi kuvattujen ihmisten ryhmittymät ole riittävän pysyviä tai tarkkarajaisia muodostaakseen kiihottamisrikoksessa tarkoitettua kansanryhmää.
– Viestit ovat kohdistuneet yhteiskunnallisten ja poliittisten mielipiteiden perusteella määrittyviin ihmisryhmiin eikä niistä ole tunnistettavissa sellaista vakaumusta, jonka perusteella määrittyvät ihmisryhmät saavat kiihottamisrikoksessa tarkoitettua suojaa heihin kohdistuvalta uhkaavalta viestinnältä, tiedotteessa sanotaan.
Näin ollen valtakunnansyyttäjä katsoo, että esitutkinnassa tutkittua tekoa ei ole laissa säädetty rangaistavaksi. Dellinger kertoi irtisanoutuvansa tehtävästään julkisuudessa käydyn keskustelun ja luottamuspulan vuoksi, kun asia tuli ilmi viime vuoden helmikuussa.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Andersson kertoi viime vuonna, ettei tiennyt tilin vihaviesteistä. Tviitit tuominneen Anderssonin mukaan hän olisi puuttunut asiaan, jos olisi tiennyt.