Twitterin osakekurssi singahti nousuun myyntihuhujen jälkeen

twitter some puhelin
Twitterillä on yli 300 miljoonaa aktiivista käyttäjää.Lehtikuva
Julkaistu 23.09.2016 18:33

MTV UUTISET – STT – AFP

Pikaviestipalvelu Twitterin osakekurssi nousi perjantaina yli 20 prosenttia sen jälkeen, kun yhdysvaltalainen tv-kanava CNBC uutisoi yrityksen saavan pian ostotarjouksen.

CNBC kertoo nimettömiin lähteisiin viitaten, että useat teknologiayhtiöt ovat ilmaisseet kiinnostuksensa Twitteriä kohtaan. Sen mukaan esimerkiksi Google olisi ostajaehdokkaiden joukossa.

Kanavan lähteiden mukaan Twitterin hallitus on suurelta osin halukas toteuttamaan kaupan. Prosessi on kuitenkin vasta alkutekijöissään.

Twitter on yrittänyt epätoivoisesti kasvattaa käyttäjämääriään pysyäkseen kilpailijoidensa tahdissa. Palvelulla on yli 300 miljoonaa aktiivista käyttäjää.

Wall Street Journalin mukaan Twitterin osake oli ennen perjantain piikkiä pudonnut vuodessa 30 prosenttia.

2:09img

Tuoreimmat aiheesta

Talous