Työntekijä kuoli Silja Symphonyllä – Ehti virua tunteja kuolleena autiolla hyttikannella ennen kuin löydettiin

4.07365486
Arkistokuvassa Silja Symphony.HENRIK ISAKSSON/IBL/IBL
Julkaistu 30.05.2018 09:46
Toimittajan kuva

Eerikki Pitkänen

eerikki.pitkanen@mtv.fi

TallinkSiljan matkustajalautalla on sattunut kuolemantapaus.

Lue myös

Miehistön jäsen katosi Kokkolasta lähteneeltä laivalta

Yhtiön viestintäjohtaja Marika Nöjdin mukaan laivan kakkoskannella työssä ollut maalari löytyi kuolleena toissaviikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

– Muu miehistö löysi hänet menehtyneenä lauantaiaamuna. Kakkoskannella on hyttikäytävä, jonka hyttejä uudistetaan, ja ne eivät ole matkustajien käytössä, Nöjd kertoo MTV Uutisille.

Kuollut henkilö on 30-vuotias virolainen, ja hän oli ollut alihankkijan työntekijänä.

Kuoli sähköiskuun?

Ruotsin merimiesunionin lehti Sjömannen kertoi, että mies oli kuollut käyttämästään lampusta saamaansa sähköiskuun. Nöjd ei ota kantaa kuolinsyyhyn.

Hänen mukaansa ruumis luovutettiin Maarianhaminassa Ahvenanmaan poliisille, joka tutkii asiaa yhdessä Viron poliisin kanssa.

Ahvenanmaan poliisi kertoi 19. toukokuuta tiedotteessa tutkivansa ulkomaalaisen kuolemantapausta risteilyaluksella. Poliisi kertoo kirjanneensa tapauksen työtapaturmana.

"Ei näkynyt matkustajille"

Kuolemantapaus ei viivästyttänyt laivan aikataulua, vaan se pääsi jatkamaan matkaansa Tukholmaan.

– Se ei ole näkynyt matkustajille eivätkä he ole varmaan huomioineet sitä mitenkään.

Tapauksesta kertoi Suomessa ensin Ilta-Sanomat.

Silja Symphony oli pari vuotta sitten otsikoissa laivaa piinanneen vatsatautiepidemian vuoksi.

3:34img

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa