Hämeenlinnalainen kuvataiteilija Merja Mäkinen, 57, oli ollut jonkin aikaa vailla vakituista työpaikkaa, kun hänet pestattiin paikkakunnalle perustettuun taidelainaamoon. Hän oli hyvä työssään, otti harteilleen paljon vastuuta – paljon enemmän kuin työllistämistuella palkatulta yleensä odotetaan – ja viihtyi. Kaikki kuitenkin muuttui, kun työpaikka muutti uusiin, vasta remontoituihin tiloihin.
– Astuimme sisään uusiin tiloihin vanhalle verkatehtaalle suunnilleen samalla ovenavauksella, kun remonttimiehet kävelivät ulos. Edes maalit seinissä eivät olleet ehtineet kuivua, Merja muistelee parin vuoden takaista muuttoa.
Pian tämän jälkeen Merja alkoi oireilla. Päätä särki, silmät punoittivat, oli huono olo ja pyörrytti. Hän on varma, että oireet johtuivat uusien työtilojen huonosta sisäilmasta.
Sen lisäksi, että työpaikalla ei ollut kunnollista ilmastointia ja kuivuvien maalien katku säilyi voimakkaana pitkään, Merja joutui työskentelemään voimavirtakaapin välittömässä läheisyydessä.
Masennuslääkkeitä verenpaineeseen
Kuva/Merja Mäkinen, totuus
Erään työpäivän jälkeen Merja voi niin huonosti, että pyörtyi bussipysäkille. Havahduttuaan hereille hän hakeutui terveyskeskukseen, mistä hänet kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan.
– Verenpaineeni oli niin korkea, että lääkärin mukaan minulla oli suuri riski saada aivoveritulppa, Merja kertoo.
Kyseinen lääkäri olikin sitten toistaiseksi viimeinen, joka on ottanut Merjan oireet vakavasti.
– Sydän- ja verenpaineoireisiini määrättiin masennuslääkkeitä. Vaikka juoksin lääkäriltä toiselle, fyysisiä oireita ei koskaan otettu vakavasti, vaan minut diagnosoitiin kerta kerran jälkeen masentuneeksi ja ahdistuneeksi – joskus vain viiden tai kymmenen minuutin vastaanoton aikana.
Merja söi hänelle määrättyjä lääkkeitä kuuliaisesti jonkin aikaa, mutta ne vain pahensivat hänen oloaan.
– Kun sanoin etten suostu enää syömään masennuslääkkeitä, lääkäri suuttui, paiskasi lääkepakkauksen pöydälle minun eteeni ja huusi, että sinähän syöt.
Työkyvytön, mutta kuitenkin liian terve
Pian Merja sai tarpeekseen masennuslääkereseptejä kirjoittavista lääkäreistä ja ajatteli, että hänen olisi parasta irtisanoutua työstään, sillä työpaikan fyysiset olosuhteethan ne alun perin hänet sairaaksi tekivätkin. Se ei kuitenkaan ollut ihan yksinkertaista.
– Taidelainaamon vetäjä ei halunnut päästää minua menemään, vaan kehoitti minua syömään kiltisti lääkkeeni ja palaamaan töihin.
Sairaslomaakaan hän ei saanut, ainakaan sellaista, jonka Kela hyväksyisi.
– Sairaspäivärahahakemukseni hylättiin, koska kärsin "sekamuotoisesta masennus- ja ahdistustilasta", joka kuulemma johtui herkkyydestäni ja siitä, että murehdin liikaa työtovereideni ongelmia, mikä ei siis pidä alkuunkaan paikkaansa. Samassa hylkäyspäätöksessä todettiin kuitenkin, että koska olen alun perin toiminut mainosalalla, tämä sekamuotinen tila ei tee minua täysin työkyvyttömäksi. Missään kohdassa ei mainittu sitä tosiasiaa, että olin fyysisesti sairas, Merja kertoo.
– Tuntui kuin kaikki (lääkärit ja Kelan sekä työvoimatoimiston virkamiehet) olisivat vain jostakin syystä päättäneet, että minä olen masentunut ja sillä sipuli. Kerran eräs työvoimatoimiston virkailija jopa sanoi minulle, että enkö voisi edes esittää hullua, hän huokaa.
Kohti uusia haasteita
Kuva/Merja Mäkinen, venetsia
Lopulta lääkäreiden diagnoosit toimivat ikään kuin ennustuksina. Varmasti täysin terveenkin ihmisen mieli järkkyisi jossakin vaiheessa, jos lääkärit kuukausi toisensa jälkeen vakuuttaisivat hänen mielenterveydessään olevan jotakin vialla. Näin kävi Merjalle; hän väsyi ja masentui, mutta ei edelleenkään suostunut koskemaan masennuslääkkeisiin.
– Miksi tunteita pitää lääkitä? Jos olisin jatkanut lääkkeiden syöntiä, olisin varmasti kuollut tai seonnut, hän pohtii.
Nykyisin Merja elää asuntonsa myymisestä saamillaan rahoilla ja pienellä työttömyyskorvauksella. Hän on antanut itselleen luvan olla sairas ja väsynyt, mutta nyt hänellä on myös aikaa tehdä sitä, mistä on aina haaveillut; hän maalaa.
– Olen selvinnyt vaikka mistä, kun olen löytänyt voiman ja rauhan omasta itsestäni. Taiteellani haluan kertoa muun muassa tästä; ihmisen elämästä ja tunteiden oivaltamisesta. Suru kuuluu elämään aivan niin kuin ilokin.
Studio55/Elina Rantalainen
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.