Työttömyys väheni elokuussa edelleen – hallituksen tavoitteeseen vielä matkaa

Elokuussa oli työttömiä noin 195 000. Lehtikuva
Julkaistu 20.09.2016 09:24

MTV UUTISET - STT

Työttömyys on edelleen vähentynyt vuoden takaisesta, ilmenee Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta.

Työttömyysaste oli elokuussa 7,2 prosenttia, kun se vuosi sitten vastaavaan aikaan oli 8,3 prosenttia.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen mukaan elokuussa noin 195 000.

Työllisiä oli 27 000 enemmän kuin viime vuonna. Työvoiman ulkopuolella olevia oli 8 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli Tilastokeskuksen mukaan 68,7 prosenttia. Hallituksen tavoitteena on 72 prosentin työllisyysaste. 

Tuoreimmat aiheesta

Talous