Uusiseelantilainen Joseph Parker säilytti ammattinyrkkeilyn WBO-liiton raskaan sarjan MM-tittelinsä pistevoitolla Hughie Furystä Manchesterissa lauantaina.
Yksi tuomari katsoi ottelun päättyneen tasan 114-114, kaksi tuomaria merkkasi papereihinsa 118-110-voiton Parkerille. Puolustava mestari oli ottelussa aggressiivisempi, mutta brittiläinen Fury esitti taitavampaa nyrkkeilyä.
Furyn leiri, johon kuului myös kehän laidalla aktiivisesti ottelua seurannut ex-mestari ja Hughien serkku Tyson Fury, tyrmäsi tuomarien päätöksen taiston jälkeen. Hughien valmentajaisä Peter Fury nosti esille muun muassa sen, että paikallinen manchesterilaistuomari vaihdettiin toiseen tuomariin Parkerin taustajoukkojen painostuksesta ottelun alla.
– Tämä on pettymys. Jos haluatte voittaa, tehkää se kunnolla. Älkää ryöstäkö nuorilta nyrkkeilyä, oli takana sitten mitä tahansa poliittista painostusta. En tiedä, mitä ottelua he (tuomarit) katsoivat, Peter Fury höyrysi Sunday Expressin mukaan.
– Hughie oli se joka liikkui ja osui. Parker ei saanut mitään aikaiseksi. Hän voitti ottelun ainoastaan sillä, että puski eteenpäin. Hän on hyvä nyrkkeilijä, mutta mielestäni meidän olisi pitänyt saada toinen maailmanmestari perheeseemme, Peter Fury summasi.
Myös Tyson Fury kihisi tuomiosta ja osoitti sen suurieleisesti kehässä kamppailun jälkeen (video alla).
Tappio oli Furylle uran ensimmäinen (20 voittoa). Parkerin saldo on puhdas, 24 voittoa ilman takaiskuja.
Yllä kuvia Parkerin ja Furyn MM-ottelusta.