Tytöt tytöt tytöt -elokuva teki historiaa Sundancen elokuvafestivaalilla.
Alli Haapasalon ohjaama Tytöt tytöt tytöt -elokuva on valittu Suomen ehdokkaaksi parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoon. Elokuva kertoo kolmesta tytöstä aikuisuuden alussa, heidän suhteistaan ja rakkauksistaan.
Elokuvan pääosia näyttelevät Linnea Leino, Aamu Milonoff ja Eleonoora Kauhanen. Kyseessä on ensimmäinen pitkä suomalaiselokuva, joka on päässyt Sundancen elokuvajuhlien kilpasarjaan, jossa se voitti festivaalin yleisöpalkinnon. Elokuva kilpaili myös Berliinin elokuvajuhlilla Kristallikarhu-palkinnosta.
Lue myös: Sininen enkeli -draamauutuus vie 80-luvulle rahan ja himon pyörteisiin
Suomen Oscar-valinnasta vastaa Suomen Filmikamarin johdolla muodostettu elokuva-ammattilaisten raati, joka luonnehti elokuvaa eheäksi elokuvaksi, joka herätti tunteita ja piti poikkeuksellisen hyvin otteessaan. Elokuva on jokaiselta elokuvanteon osa-alueelta korkeatasoinen ja lajityyppinsä kirkkainta kärkeä. Näyttelijäntyötä pidettiin erinomaisen raikkaana ja tuoreena.
Oscar-palkinnon virallisista valintakriteereistä vastaa Academy of Motion Picture Arts and Sciences (AMPAS), joka pyytää vuosittain kaikkia elokuvia tuottavia maita nimeämään yhden ehdokkaan parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-kilpailuun. Kategoriassa otetaan tänä vuonna huomioon elokuvat, jotka ovat saaneet elokuvateatteriensi-iltansa 1. tammikuuta 2022 ja 30. marraskuuta 2022 välisenä aikana. Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkaistaan 24. tammikuuta 2023. Oscar-palkinnot jaetaan 12. maaliskuuta 2023 ympäri maailmaa televisioitavassa gaalassa.