Huolehtiva tytär onnistui pelastamaan tviitillään isänsä autokorjaamon.
Koronapandemialla on ollut valtava vaikutus talouteen ympäri maailmaa. Harley Walshin isän Jimin autokorjaamon asiakkaiden määrä putosi normaalista viidestä asiakkaasta päivässä alle viiteen asiakkaaseen viikossa, kun Skotlannissa voimaan astuneet matkustusrajoitukset vaikuttivat kuljettajien määrään tiellä.
Jimin tytär ei kuitenkaan jäänyt toimettomana seuraamaan isänsä huolta.
Harley kertoi isänsä yli 35 vuotta pystyssä olleen yrityksen olevan kriisissä pandemian vuoksi. Jos tilanne jatkuisi samankaltaisena, yritys ei todennäköisesti selviäisi.
– Hän antaa paremman tarjouksen kuin mitä ikinä sinulle on luvattu hinnaksi muualta, nainen tviittasi.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen tästä.
”On ollut ihana nähdä hänet tällaisena”
Tviitti on saanut yli 19 000 tykkäystä ja yli 13 000 uudelleentviittausta, mutta mikä tärkeintä: paljon uusia asiakkaita.
– Isälläni ei ole ikinä ollut mitään ongelmia, mutta torstaina hänellä ei käynyt yhtäkään asiasta. Tilanne on ollut tällainen muutaman kuukauden ajan, Harley kertoi BBC Radio Scotlandin haastattelussa
Hän sanoi joutuneensa suostuttelemaan vanhempiaan toden teolla saadakseen luvan tviitin julkaisemiseen.
– Sanoin hänelle ”Isä, pyydät rehellistä työtä”.
Tviitti hieman räjähti julkaisun jälkeen ja hän oli aivan ällikälle lyöty.
Korjaamon ajat on varattu nyt täyteen loppuviikolle sekä myös ensi viikolle. Monet asiakkaat ovat olleet entuudestaan tuntemattomia nuoria ja Jim toivoo heidän palaavan takaisin myös tulevaisuudessa.
– Tämä osoittaa, että on olemassa hyviä ihmisiä. On ihanaa nähdä se sosiaalisessa mediassa, Harley sanoi.
Kaikkein tärkeimmäksi asiaksi Harley nimeää tilanteessa isänsä mielenterveyden paranemisen. Hän kertoo Jimin kamppailun liiketoiminnan kanssa vaikuttaneen myös hänen mielenterveyteensä.
– Viime viikolla hän vain tuli satunnaisesti halaamaan minua päivän aikana, kun autoin häntä töissä. On ollut ihana nähdä hänet tällaisena, näkyvissä on suuri ero.
Jimin ja Harleyn tarina on osoitus siitä, kuinka suuri voima sosiaalisella medialla – saati yhdellä tviitillä on.
Lue myös: Bussikuski Rasmus, 20, pelasti tiedottoman vanhuksen pysäkiltä – ihmettelee muiden välinpitämättömyyttä: "Tajusin heti, että jokin on vialla"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähde: Ladbible, Harley Walsh/Twitter