Tyttövoimaa! Anna Puu julkaisi suloisen kuvan tyttärensä kanssa

35748946
Lehtikuva
Julkaistu 11.10.2016 17:32

MTV VIIHDE

Suosikkimuusikko Anna Puu juhlistaa kansainvälistä tyttöjen päivää hurmaavalla kuvalla. 

Tänään tiistaina 11. lokakuuta vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Myös muusikko Anna Puu muistaa merkkipäivää sosiaalisessa mediassa. 

Anna Puu julkaisi Instagramissa suloisen yhteiskuvan vuonna 2010 syntyneen tyttärensä kanssa. 

– Hyvää tyttöjen päivää, muistakaa unelmoida isosti, seikkailla rohkeasti ja uskoa itseenne! hän kannustaa kuvatekstissä. 


Kuvassa esiintyvä pienokainen on tähtilaulajan ainoa lapsi.

34-vuotias Anna Puu on julkaissut urallaan neljä albumia. Hänet tunnetaan muun muassa hiteistään Kaunis päivä, Kolme pientä sanaa ja Säännöt rakkaudelle

Tuoreimmat aiheesta

Puu Anna