Tyttöystävänsä ampunut Pistorius ei pääsekään vankilasta – ministeri torppasi

Oscar Pistorius
Oscar Pistorius kuulemassa tuomiotaan syksyllä 2014.
Julkaistu 20.08.2015 02:41

MTV UUTISET

Tyttöystävänsä ampumisesta tuomittu urheilija Oscar Pistorius ei pääsekään vankilasta kotiarestiin, kertoo muun muassa BBC.

Pistoriuksen piti päästä kotiarestiin vain kymmenen kuukauden vankilassaolon jälkeen. Hän sai viiden vuoden tuomion.

Etelä-Afrikan oikeusministeri on estänyt kotiarestiin pääsyn. Hänen mukaansa sille ei ole laillista perustetta.

Päätös oli oikeusministerin mukaan ennenaikainen. Päätös voitaisiin hänen mukaansa tehdä vasta, kun tuomiosta on istuttu kuudesosa ja Pistorius oli päätöksen aikaan istunut vain reilut puoli vuotta.

Päätöksen uudelleen arviointiin voi mennä kuukausia, kertoo oikeuslähde BBC:lle.

Eteläafrikkalaista pikajuoksijaa Oscar Pistoriusta syytettiin tyttöystävänsä, malli Reeva Steenkampin ampumisesta. Pistorius ampui tyttöystäväänsä kylpyhuoneen oven läpi vuonna 2013 luultuaan häntä omien sanojensa mukaan murtovarkaaksi. 

Pistorius tuomittiin törkeästä kuolemantuottamuksesta vuonna 2014.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat