Mikko Penttilä teki hiljattain tyylimuutoksen.
Näyttelijä Mikko Penttilä on totuttu näkemään erityisesti parran kanssa joko kaljuna tai tummissa hiuksissa. Näyttelijän muuttunut olemus herätti huomiota, kun hän saapui Kultainen Venla -gaalaan uuteen tyyliin sonustautuneena.
Nykyään Penttilän tyyliin kuuluvat vaaleaksi värjätyt hiukset.
– Se (tyylimuutos) oli tällainen roolien poispesu. Viime vuosi meni aika lyhyellä hiusmallilla, kaljulla ja parralla. Nyt kun oli tehnyt noin neljä eri roolia sillä lookilla, itselle tuli uudistumisen tarve, hän valottaa.
Näyttelijä on saanut sosiaalisessa mediassa runsaasti palautetta uudistuneesta hiustyylistään. Erityisesti Roope Salminen kehui näyttelijän muuttunutta tyyliä.
Lue myös: Putous-tähti Mikko Penttilällä on tapa käsitellä kritiikkiä: "Sillä tavalla säästän omaa mielenterveyttäni"
Penttilä nähdään myös MTV:n uutuussarjassa Kaiken maailman ennätykset alter egona itseään. Eroavaisuuksia Penttilän ja hänen hahmonsa väliltä kuitenkin löytyy.
– Se on mielenkiintoista. Siinä hahmossa on ehkä vähän synkempiä puolia. Siinä on päässyt omia arkuuksia käsittelemään, Penttilä pohtii MTV Uutisten haastattelussa Kultainen Venla -gaalassa.– Hän on intohimoinen ennätysten suhteen, intohimoisempi kuin minä. Se intohimo menee kaiken muun edelle.