Poliisi otti kiinni uhkaavasti käyttäytyneen henkilön päiväkodin pihalla Kangasalla, kertoo Sisä-Suomen poliisi.
Poliisi kertoo tiedotteessa, että ulkopuolinen henkilö oli mennyt päiväkodin tiloihin ja käyttäytynyt uhkaavasti.
Tilanne tapahtui torstaina aamupäivällä Mäyrävuorentiellä sijaitsevassa päiväkodissa Kangasalla.
Poliisin mukaan epäilty ei kohdistanut toimintaansa päiväkodin lapsiin, eikä tilanteessa syntynyt henkilövahinkoja kellekään päiväkodissa olleille.
Poliisi epäilee tunkeutujan vahingoittaneen vähäisesti päiväkodin omaisuutta. Henkilöä epäillään lisäksi poliisiin kohdistuneesta virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja vahingonteosta.
Päiväkodin väelle on järjestetty kriisiapua.