Ukin tunnistama kinnas ratkaisi pienen pojan löytymisen – onneksi etsijä tarkisti "mustan mytyn"

Viime viikon keskiviikkona kadonnutta laulajaa Matti Inkistä etsittiin Raisionlahden ympäristössä Raisiossa poliisin ja kymmenien vapaaehtoisten voimin 5. toukokuuta 2009.
Vapepa osallistui pojan etsintöihin viikonloppuna. Kuvituskuva. Lehtikuva
Julkaistu 19.10.2015 12:48
Toimittajan kuva

Pekko Ylönen

pekko.ylonen@mtv.fi

Posiolla lauantaina kadonnut ja eilen löytynyt 10-vuotias poika on toipunut koettelemuksestaan ilmeisen hyvin.

– Itse en ollut siinä paikalla, mutta olen kuullut, että poika halusi syömisen jälkeen heti saunaan, kertoo Posion vapaaehtoisen pelastuspalvelun paikallistoimikunnan puheenjohtaja Kalevi Immonen.

Poika löytyi noin kilometrin päästä katoamispaikkaa. Jo ennen pojan löytymistä pojan ukki oli tunnistanut alueelta löydetyn kintaan kadonneelle kuuluvaksi.

– Etsintäryhmä näki helikopterin lentävän alueella, mutta he päättivät siitä huolimatta vielä tarkistaa alueen. Tummaan tuulipukuun pukeutunut poika vaikutti aluksi mustalta mytyltä tai säkiltä, mutta löytäjä päätti onneksi tarkistaa asian.

Lievästi kehitysvammainen poika ehti olla kateissa noin 20 tuntia.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa