Ukrainassa useille hallinnon verkkosivuille on tehty kyberhyökkäys, maa kertoo. Esimerkiksi useiden ministeriöiden verkkosivuille ei nyt pääse.
Ukrainan opetusministeriö tiedottaa Facebookissa, että ministeriön verkkosivu on alhaalla globaalin kyberhyökkäyksen vuoksi. Hyökkäys on päivityksen mukaan tehty viime yönä.
Ulkoministeriön sivusto on niin ikään alhaalla. Uutistoimisto AFP kertoo, että jonkin aikaa sivulla näkyi ukrainaksi, venäjäksi ja puolaksi kirjoitettu viesti, jossa käskettiin "pelkäämään ja odottamaan pahinta".
Viestin voi tulkita vastineeksi Ukrainan länsimielisyydelle.
– Ukrainalaiset! Kaikki henkilökohtaiset tietonne on nyt poistettu eikä niitä ole mahdollista palauttaa. Kaikki tiedot teistä ovat nyt julkisia, pelätkää ja odottakaa pahinta, viestissä sanottiin.
Viestissä myös mainittiin ukrainalaisia nationalistisia järjestöjä sekä niitä Ukrainan alueita, joilla ukrainalainen nationalismi on vahvinta.
Opetusministeriön mukaan turvallisuuspalvelu ja muut viranomaiset työskentelevät tilanteen selvittämiseksi. Mikään taho ei ole ilmoittanut tehneensä hyökkäystä.
Turvallisuuspalvelu SBU ilmoitti perjantaina aamupäivällä, että alustavien tutkimusten mukaan henkilökohtaisia tietoja ei ole vuotanut ulos. Hallinnon sivujen sisältöön ei myöskään ole kajottu.
Jännitteet Venäjän kanssa kiristyneet
EU:n ulkosuhteita johtava Josep Borrell sanoi unionin ottavan käyttöön kaikki voimavaransa Ukrainan auttamiseksi kyberhyökkäyksen jäljiltä. EU:n poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea kokoustaa asian tiimoilta. Borrellin mukaan hyökkäys on tuomittava.
Jännitteet Venäjän ja länsimaiden välillä ovat olleet Ukrainan tilanteen vuoksi hyvin kireät. Venäjä on kasannut viime kuukausina noin 100 000 sotilasta ja raskasta sotakalustoa Ukrainan rajoille, minkä on pelätty enteilevän hyökkäystä Ukrainaan.
Venäjä on myös kohdistanut viime viikkoina paljon kybertoimintaa Ukrainaa vastaan.
Venäjä ja länsimaat neuvottelivat Euroopan turvallisuustilanteesta useissa eri kokoonpanoissa tällä viikolla. Neuvotteluissa ei kuitenkaan syntynyt tulosta, eikä Venäjä sitoutunut liennyttämään jännittynyttä tilannetta Ukrainan rajalla. Venäjä ilmaisi torstaina katsovansa, ettei neuvottelujen jatkamiseen lännen kanssa lähiaikoina ole syytä.
Lue myös: USA:n kansallinen turvallisuusneuvonantaja: Venäjän hyökkäyksen uhka Ukrainaan korkea
Lue myös: MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Euroopan turvallisuusneuvotteluiden jatkosta: ”Kaikki on kiinni Venäjästä”
1:20