Ukrainan parlamentti hyväksyy lain, jonka perusteella tietyt vangit kelpaavat jatkossa armeijan palvelukseen. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Ukrainan kansanedustaja Oleksi Hontsharenkon mukaan rintamapalvelukseen eivät kelpaa sellaiset vangit, jotka on tuomittu suunnitellusta murhasta, raiskauksesta, seksuaalisesta väkivallasta tai rikoksesta kansallista turvallisuutta vastaan.
Huhtikuussa Ukraina laski rintamalle kutsuttavien ikää 25 vuoteen. Sekä tämä että joidenkin vankien kelpaaminen rintamalle kertovat samasta asiasta: Ukraina kärsii ammus- ja varustepulan lisäksi myös sotilaiden vähyydestä.
Kaiken lisäksi lukuisat sotilaat ovat enemmän tai vähemmän tauotta taistelleet helmikuusta 2022 lähtien, jolloin Venäjä aloitti laittoman suurhyökkäyksensä.
Ukrainalla onkin ollut ongelmia korvata tappioitaan. Venäjä menettää liki kaikkien arvioiden mukaan Ukrainaa enemmän sotilaita, mutta on pystynyt paikkaamaan rivinsä kuukaudesta toiseen.
Venäjä on rekrytoinut sodan aikana huomattavan määrän vankeja riveihinsä. Aluksi tätä teki erityisesti Wagner-palkkasotilasjärjestö, mutta sittemmin tehtävä on siirtynyt suoremmin Venäjän puolustusministeriön tehtäväksi.
Ukraina ei ole kyennyt alkuvuoden aikana pysäyttämään Venäjän hyökkäystä Itä-Ukrainassa, jonka on kuvailtu etenevän hitaasti, mutta tasaisesti raskaita tappioita kärsien.
Uusimmat
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
Lataa lisää