Ukrainan tilanne puhuttaa EU:n ulkoministereitä Brysselissä – uusia henkilöpakotteita tiedossa

EPA EU Euroopan unioni lippu h_53711762
Julkaistu 18.02.2019 07:14

MTV UUTISET – STT

EU-maiden ulkoministerit ovat tänään koolla Brysselissä, jossa keskustellaan Ukrainan tilanteesta. Krimin miehityksestä tulee tänä vuonna kuluneeksi viisi vuotta.

Brysselissä keskustellaan myös pakotteista Kertshinsalmen tapahtumien takia. STT:n tietojen mukaan jäsenmaat saavuttivat poliittisen yhteisymmärryksen uusista henkilöstölistauksista perjantaina.

Uutistoimisto AFP kertoi eilen, että EU on asettamassa pakotteita kahdeksalle Venäjän kansalaiselle johtuen marraskuun selkkauksesta Kertshinsalmessa.

EU-maiden ulkoministerit keskustelevat suhteesta Ukrainaan myös laajemmin. Ukrainassa järjestetään tänä vuonna sekä parlamentti- että presidentinvaalit.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat