Ulkomaalaiset ajelivat ralliautoksi naamioidulla ajokilla pitkin MM-rallin reittejä – poliisi tutkii törkeinä liikenneturvallisuuden vaarantamisina

MM-ralli Rovanperä
Kalle Rovanperä MM-rallin Pihlajakosken erikoiskokeella. Lehtikuva
Julkaistu 03.08.2019 13:38

MTV UUTISET – JUTTA HALMINEN

Sisä-Suomen poliisilaitos tutkii törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, joka on tapahtunut Jyväskylän MM-rallien aikana.

Poliisin mukaan kaksi ulkomaalaista vuonna 1989 syntynyttä miestä ajoivat EK-reittejä pitkin samalla kuvaten niitä.

Alustavassa puhuttelussa molemmat miehet ovat myöntäneet ajaneensa ralliautoksi naamioitua henkilöautoa ja kertoneet motiiviksi teolle rallien promootion kotimaassa.

Tutkinnastaan tulee myös, ajoneuvoon kiinnitettyjen tarrojen osalta, mahdollinen tekijänoikeusrikos tai -rikkomus. Suoritetun paikanetsinnän perusteella miehet syyllistyivät myös huumausaineen käyttörikkomukseen.

Poliisi muistuttaa, että liikennesäännöistä voidaan poiketa vain osallistumalla järjestettyyn moottoriurheilutapahtumaan kilpailijana.

Tapausta tutkitaan useina törkeinä liikenneturvallisuuden vaarantamisina. Ajoneuvo on poliisin hallussa.

Tuoreimmat aiheesta

Suomen MM-ralli