Ulkoministeriö ja SPR auttavat syyrialaisia lähes neljällä miljoonalla eurolla

afrin
Taistelujen alta on joutunut lähtemään yli 150 000 ihmistä. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 23.03.2018 18:25

MTV UUTISET - STT

Suomesta lähtee lähes neljän miljoonan euron arvosta avustusta hädänalaisille syyrialaisille, kertoo Suomen Punainen Risti. SPR lähettää katastrofirahastostaan 350 000 euroa Itä-Ghoutan ja Afrinin alueilta paenneiden auttamiseksi.

Taistelujen alta on joutunut lähtemään yli 150 000 ihmistä. Avustukset kanavoidaan Syyrian Punaisen Puolikuun kautta.

Lisäksi ulkoministeriö on myöntänyt kolme miljoonaa euroa kansainvälisen Punaisen Ristin työn tukemiseksi Syyriassa ja puoli miljoonaa euroa, joilla autetaan syyrialaisia pakolaisia Libanonissa.

Syyrian sota on jatkunut jo seitsemän vuotta ja yli 13 miljoonaa ihmistä Syyriassa ja sen lähialueilla on avun tarpeessa. Maan terveydenhuolto on romahtanut ja kuusi miljoonaa syyrialaista on paennut taisteluja maan sisällä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa