Ulkona liikkuminen on Suomessa sallittua, mutta sitä olisi tärkeää välttää: "Jos ohjeistuksia ei noudateta, olemme liemessä enemmän tai vähemmän"

14:07img
Saako käydä kahvilla, kannattaako ulkoilua välttää? Selitämme nyt, mikä on sallittua poikkeusoloissa
Julkaistu 17.03.2020 18:55

Jonna Kumpula

jonna.kumpula@mtv.fi

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi eilisessä tiedotustilaisuudessa 19 kohdan listan uusista linjauksista, joilla Suomi pyrkii entistäkin hanakammin hillitsemään koronaviruksen leviämisen kotimaassa. Asiantuntijasta jokaisen suomalaisen olisi herättävä vakavaan koronavirustilanteeseen. 

Tampereen yliopiston apulaisprofessori Liina-Kaisa Tynkkysen mukaan hallituksen tekemät uudet linjaukset ovat todella kovat.

– Ne rajoittavat meidän perusoikeuksia kyllä sellaisella tavalla, mikä on täysin poikkeuksellista, Samaan aikaan tulkintani on se, että ne ovat varmasti tarpeellisia.

Video: Liina-Kaisa Tynkkysen mukaan on ollut etu, ettö koronavirus rantautui Suomeen myöhemmin kuin moneen muihin maihin. Ollaanko Suomessa kuitenkaan varauduttu tarpeeksi hyvin? Kuuntele yllä olevalta videolta!

Tynkkynen ei kuitenkaan ota ainakaan toistaiseksi kantaa siihen, onko Suomen käyttöön ottamat toimet tässä vaiheessa riittäviä. Yleisenä ohjenuorana voidaan tällä hetkellä pitää sitä, että turhia ihmiskontakteja pyritään välttämään ja suomalaisten toivotaan viettävän aikaa yleisillä paikoilla mahdollisimman vähän. 

– Taudin leviämisen näkökulmasta, ainoa tapa estää tai jollakin tapaa tukahduttaa tätä epidemiaa ja sen etenemistä on se, että ne tartuntaketjut katkeavat. Tilanteet, joissa tämä tauti voi tarttua, on nämä ihmiskontaktit. 

Lue lisää: Voiko poikkeustilanteessa käydä ulkoilemassa tai kaupassa? Tässä ohjeet koronaviruksen vaikeuttamaan arkeen

”Tämä ole mikään viranomaisten tai poliitikkojen keskinäinen harjoitus”

Tynkkysen mukaan on tärkeää, että jok’ikinen suomalainen pitää huolen siitä, ettei ole itse levittämässä tautia eteenpäin, vaan jokaisen on kannettava oman kortensa kekoon, jotta Suomen yhteiskunta pysyy toimintakykyisenä. 

– On olennaista ymmärtää nyt se, ettei tämä ole mikään viranomaisten tai poliitikkojen keskinäinen harjoitus, vaan tämä on meidän kaikkien yhteinen rupeama ja jokaisella on siinä tärkeä tehtävä, apulaisprofessori alleviivaa. 

Määräyksiä on syytä noudattaa

Hallitus on toivonut, että kaikki työntekijät, jotka vain kynnelle kykenevät, siirtyvät tekemään etätöitä. Tynkkysen mukaan etätöiden suosiminen tai koulujen sulkeminen eivät kuitenkaan yksin riitä, mikäli ihmiset liikkuvat yleisillä paikoilla, kuten kahviloissa ja kuntosaleilla, suosituksista huolimatta. 

– Jos ollaan oikein kärjekkäitä, ja jos ohjeistuksia ei noudateta, olemme liemessä enemmän tai vähemmän, Tynkkynen yksinkertaistaa. 

Lue myös: Hallitus kertoo valmiuslain käyttöönotosta – "Rajat menevät kiinni torstaina, lääkkeiden myyntiä voidaan rajoittaa koko maassa"

Lue myös: "Kukaan ei pärjää pitkään yksinänsä" – Presidentti Sauli Niinistö MTV:n erikoishaastattelussa

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus