Uuden Musiikin Kilpailu julkaisi vuoden finalistien reaktiot toistensa kisabiiseihin.
Uuden Musiikin Kilpailu -finalistien kaikki kisakappaleet on nyt julkaistu ja Suomen euroviisuedustaja päätetään yleisön sekä raadin äänten perusteella lauantaina 10. helmikuuta.
Maanantaina 22. tammikuuta julkaistiin video, jossa näytetään, kuinka artistit regoivat toistensa biiseihin marraskuussa 2023, tietämättä vielä tuolloin, ketkä olivat mukana kilpailussa.
Esimerkiksi Sexmane Mania-kappaleensa kera tunnistettiin varsin helposti useimpien kisaajien keskuudessa – muttei kuitenkaan kaikkien.
– Tietääkö Espoon isi kuka tää on? tiedustelee Windows95manilta tämän kappaleessa laulava Henri Piispanen.
Myös toinen artisti aiheutti niin ikään Windows95manille hämmennystä.
– Onks tää Antti Tuisku? tämä tiedusteli kuunnellessaan Sini Sabotagen kappaletta Kuori mua.
Myöhemmin Windows95man kuitenkin lopulta tunnisti myös itsekin Sini Sabotagen, jolla puolestaan oli vaikeuksia saada selvää Mikael Gabrielin ja nublun yhteiskappaleen Vox Populi sanoituksista.
– Onks sul ripuli? Sini Sabotage arvelee lyriikoita.
Suomen euroviisuedustajan paikasta kisaavat lisäksi Cyan Kicks, Jesse Markin ja Sara Siipola.
Lue myös: