Up-elokuvan tekijät: Päähenkilöiden pitäisi aina olla 78-vuotiaita

Julkaistu 02.10.2009 10:01(Päivitetty 02.10.2009 10:05)

Studio55 tapasi Disney-Pixarin Up - kohti korkeuksia -animaation ohjaaja Pete Docterin ja tuottaja Jonas Riveran Tukholmassa. Miehet tunnustivat, että elokuvien suurissa rooleissa pitäisi useamminkin nähdä jo korkeampaan ikään ehtineitä ihmisiä.

Upin pääosissa nähdään 78-vuotias eläkeläismies Karl sekä nuori partiopoika Rasmus. Ei siis mikään aivan tavanomainen yhdistelmä!

– Kiinnostuimme hahmoista juuri siksi, koska he eivät ole niin tyypillisiä, Pete Docter sanoo.

Elokuvan tekeminen aloitettiinkin viisi vuotta sitten juuri listaamalla asioita, joita työryhmä halusi tehdä.

– Minun toiveenani oli ottaa hahmoksi vanhempi mies, jolla vahva asenne ja joka kertoo mielipiteensä, oli se suosittu tai ei, Docter kuvailee.

– Haluamme, että elokuva vie katsojan uuteen paikkaan ja tarjoaa hahmoja, joita tämä ei ole ennen nähnyt. Se on virkistävää ja hyvä syy mennä elokuviin. Päähenkilö on jotain uutta, vaikka hän onkin vanha, Jonas Rivera jatkaa.

Miehet ovat sitä mieltä, että vanhemmilla ihmisillä on hyviä tarinoita kerrottavaan, koska he ovat saaneet elää pitkän ja tunnetasolla rikkaan elämän.

– Mitä pidempää henkilö on elänyt, sitä enemmän kokemusta hänellä on. Vitsailemmekin, että jokaisen hahmon pitäisi aina olla vähintään 78-vuotias, sillä se antaa tekijöille paljon paremmat mahdollisuudet työskennellä, Jonas nauraa.

Miehinen elokuva-ala

Docter ja Rivera sivuavat elokuvassaan myös nyky-yhteiskunnan ongelmia: kuinka vanhukset halutaan "säilöä" vanhainkoteihin ja vanhemmilla ei enää ole aikaa lapsilleen. He eivät halua kuitenkaan lyödä Upiin luento-leimaa.

– Kaikki lähti siitä ideasta, että iäkäs mies haluaa leijua pois talonsa kanssa. Sen jälkeen aloimme peruuttaa ja pohtia, mikä tarinassa on johtanut siihen.

– Toivottavasti tarinasta löytyy todenmukaisia elementtejä, joita on nähtävissä maailmassa ympärillämme ja yleisö tuntee, että tämä on tärkeää. Katsojat näkevät valkokankaalla ehkä omaa elämänkokemustaan ja ovat sen jälkeen valmiimpia hyppäämään mukaan fantasiaan ja oudompii juttuihin, kuten puhuviin koiriin ja jättiläislintuihin, Docter selittää.

Elokuvamaailma on vielä tänä päivänäkin hyvin miehinen, ja usein tarinoitakin kehittelee joukko miehiä.

– Se on harmillista, mutta yritämme muuttaa asian. Päähenkilön Ellie-vaimo on kuitenkin koko Up-elokuvan kantava voima, vaikka häntä ei niin paljoa valkokankaalla näykään, Docter kertoo.

– Siinä mielessä elokuva kertoo hänessä, Rivera säestää.

Uskalla unelmoida!

Yksi Upin suuri kantava teema on myös unelmoiminen.

– Monilla meistä on suuria unelmia asioista, joita haluamme saavuttaa. Haluamme perustaa oman yrityksen tai voittaa maratonin. Noissa unelmissa ei ole mitään vikaa, mutta matkan varrella tapahtuu paljon pieniä asioita, joita meidän on tapana jättää huomiotta. Kun myöhemmin katsomme taaksepäin, ne ovatkin asioita, jotka merkitsevät eniten, Docter sanoo.

– Tärkeintä ei ole se, että on kiertänyt Eurooppaa perheensä kanssa ja nähnyt upeita linnoja tai syönyt hienoissa ravintoloissa. Yleensä mieleen jää esimerkiksi se, kuinka pelasimme perheen kesken korttia junassa tai kuinka tyttäreni jäi vahingossa lukkojen taakse vessaan. Elämässä on kyse juuri näistä näennäisen huomaamattomista asioista.

Ja senhän Karlkin oppii matkan varrella, muistuttaa Rivera.

– Kaikki ajattelevat, että voi kuinka hienoa oli silloin joskus. Mutta totuus on, että elämä on hienoa nyt! Tykkään siitä, että Karl voi elokuvassa vielä 78-vuotiaana oppia tuon. Ja toivon, että muutkin inspiroituvat siitä.

Isovanhemmilla ja lapsenlapsilla taianomainen yhteys

Elokuva on esitetty jo jonkin aikaa Yhdysvalloissa, ja tekijät ovat saaneet kirjeitä niin lapsilta kuin eläkeläisiltäkin.

– Toivottavasti elokuva saa ihmiset soittamaan isovanhemmilleen, Rivera pohtii.

– Omat vanhempani asuvat kaukana perheestäni, mutta joka kun tapaamme, lapsillani ja heidän isovanhemmillaan synkkaa heti. Se on kuin jokin taianomainen yhteys, Docter kuvailee.

Seuraavaksi miehet työskentelevät Toy Story 3 ja Autot 2 -elokuvien parissa. He vakuuttavat, että päässä pyörii jatkuvasti ideoita uusista ja mielenkiintoisista hahmoista. Vielä he eivät kuitenkaan aio niitä paljastaa.

– Mutta vihje on, että lelut ovat elossa, kun sinä et katso...

Studio55/Nina Talmén

Voit katsoa koko haastattelun videolta klikkaamalla alla olevaa katso-sanaa. Video on englanninkielinen, ja siinä ei ole suomenkielistä tekstitystä.

Sumo video id

Tuoreimmat aiheesta

Studio55