Iskelmätaivaan kestotähti Kirsi Ranto viettää sunnuntaina 30-vuotispäiviään ja näyttää upeammalta kuin koskaan.
Kirsin tie tähtiin avautui vuonna 1998, jolloin 19-vuotias jalasjärveläisneito kruunattiin Seinäjoella Tangokuningattareksi.
Opiskelusuunnitelmat Kirsi laittoi voittonsa jälkeen jäihin ja keskittyi keikkailemiseen. Keväällä 2000 hän pääsi kokeilemaan teatterin tekemistäkin esiintyessään Seinäjoen Kaupunginteatterin Pieni Kauhukauppa -musikaalissa.
Kiireistään huolimatta Kirsi ehti julkaista toisen albuminsa Kesytön jo vuonna 2001.
Vuosien saatossa laulajatar on vaihtanut tyyliään huomattavasti rohkeammaksi.
Kirsi poseerasi näin viettelevänä vuonna 2003 julkaistun levynsä 03 julkaisutilaisuudessa.
Kirsi Ranto osallistui myös Euroviisujen alkukarsintoihin vuonna 2004.
Nykyisin Helsingissä asuva kolmikymppinen nainen tietää, mitä haluaa, ja myös näyttää siltä.
Viihdeuutiset toivottaa Kirsille onnellista syntymäpäivää!
(MTV3)