Abba-tribuuttiesitys oli alkamaisillaan, kun joku putosi konserttitalon seitsemännestä kerroksesta Uppsalassa: Kaksi kuoli, poliisi ei epäile rikosta

Kaksi ihmistä on kuollut ja yksi henkilö on loukkaantunut Uppsalassa konserttihallissa tapahtuneessa ihmisen putoamisessa, kertovat ruotsalaismediat, muun muassa SVT, Aftonbladet ja Expressen.

Tämänhetkisten tietojen mukaan ihminen putosi seitsemännestä kerroksesta ja rysähti lopulta kahden muun ihmisen päälle.

Expressenin mukaan poliisi on kuullut noin 20 paikalla ollutta todistajaa. Poliisin tämän hetken arvion mukaan tapaukseen ei liity rikosta. Poliisi kertoo verkkosivuillaan tehneensä ilmoituksen kuolemantuottamuksesta ja ruumiinvamman aiheuttamisesta toiselle.

– Henkilö on pudonnut tai hypännyt todella korkealta, poliisin tiedottaja Magnus Jansson Klarin kertasi tapahtumia aiemmin tiistai-iltana uutistoimisto TT:lle. 

Seitsemännestä kerroksesta pudonnut mies on Expressenin mukaan 80-vuotias. Toinen tilanteessa kuollut mies oli kuusikymppinen.

Poliisin mukaan toinen kuolleista menehtyi sairaalassa. Loukkaantuneen henkilön vammat eivät ole poliisin mukaan hengenvaaralliset. Loukkaantunut henkilö on kuusikymppinen nainen.

Katso yllä olevalta videolta, miltä onnettomuuspaikalla näytti!

"Kaikki ovat shokissa"

Hälytys tapahtuneesta annettiin hieman ennen iltaseitsemää paikallista aikaa.

Konserttihallin pääsalissa oli määrä alkaa Abban musiikille omistettu Thank you for the music -niminen tribuuttiesitys.

Konsertin järjestäjä MTLive perui esityksen, ja kuvailee kaikkien olevan shokissa tapahtuneen johdosta. 

Mediatietojen mukaan paikalla on ollut noin 1 000 ihmistä. 

– He ovat todella järkyttyneitä. Todella epätodellista, että 20 minuuttia ennen kuin nouset lavalle ja esiinnyt 900 ihmiselle, tapahtuu jotain tällaista, MTLiven Martin Johnsson kertoo Expressenille

Johnssonin mukaan esiintyjille ollaan tarjoamassa kriisiapua. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa täältä

Paikalla ollut kertoo kuulleensa kiljumista

SVT:n konsertti- ja kongressikeskuksen ulkopuolella päivystävä toimittaja kertoo tavanneensa naisen, joka oli sisällä rakennuksessa tapahtumahetkellä. 

– Hän kertoi olleensa istumassa ravintolassa ja kuulleensa yhtäkkiä kovaa kirkumista. Silloin nainen tajusi jonkin olleen vialla.

Thomas Åkerlund puolestaan kertoo Expressenille, että hän oli matkalla konserttiin siskonsa ja tämän miehen kanssa, kun he yhtäkkiä näkivät useita poliisiautoja ja ambulansseja. 

– Meitä ei päästetty sisään, vaan rakennus oli eristetty, Åkerlund muistelee. 

Åkerlundin mukaan ihmiset olivat ihmeissään ja järkyttyneitä tapahtuneesta. 

Juttua oikaistu 2.11.2021 klo 20.55: Kyseessä ei ollut välikohtaus niin kuin jutussa aiemmin kerrottiin. Aftonbladetin tietojen mukaan loukkaantuneita oli useita, Expressen ei kerro muista loukkaantuneista. 

Lue myös:

    Uusimmat