Menestyksekkään mallin uran ja Portfolio-mallitoimiston omistava Marita Hakala kertoo, että hän nauttii kovasti työstään Specsaversin B2B-managerina.
Lokakuussa 2010 urahyppäyksen omasta mallitoimistosta Specsavers-silmälasiketjulle tehnyt Marita Hakala pursuaa intoa uudessa työpaikassaan.
– Työni on todella kivaa. Parin kuukauden sisällä on kaikkea mielenkiintoista suunnitelmissa. Pääasiallisesti neuvottelen yritysten välisiä sopimuksia, mutta sivussa on paljon muuta oheistoimintaa. Puuhailen parhaillaan Suomen sähäkin silmälasimalli -kisaa, jossa voin yhdistää myös mallialaa uuteen työhöni, Marita kertoo iloiten MTV3.fin Viihdeuutisille.
Mallimaailmaan ei kuitenkaan ole ainakaan heti paluuta suunnitelmissa, vaikka Marita omistaakin Portfolio-mallitoimiston. Menestyneen mallinuran tehnyt Marita ei pyörrä tulevaisuutta mallibisneksen parissa.
– Ei voi koskaan tietää paluustani mallipuolelle, katson sitä tilanteen mukaan. Kysyntä siellä on kuitenkin sesonkiluonteista. On haastavaa löytää hyviä työntekijöitä mallitoimistoon, eikä se ole läheskään yksiselitteistä, hän tuumailee.
(MTV3)