Tampereen Pyrinnön seiväshyppääjä Urho Kujanpäällä on juuri nyt vauhti päällä.
Juoksu kulkee itse asiassa niin hyvin, että Kujanpää nousi tiistaina Tampereen kansainvälisissä yleisurheilukisoissa urallaan aivan uusiin korkeuksiin.
Oma kolmen vuoden takainen ennätys parani neljällä sentillä lukemiin 570. Tulos on Suomen kaikkien aikojen toiseksi paras hallitulos ja sivuaa Mikko Paavolan ja Asko Peltoniemen halliennätyksiä. Ainoastaan Jani Lehtonen (583) on ylittänyt riman korkeammalta.
– Kiva nousta kakkoseksi, yksi vielä edettävää. Sopivan nälkäistä touhua tavoitella sitä, Kujanpää sanoi.
– Nyt päästiin heti siihen, mihin viime vuonna halusin. Ja nyt voi haluta lisää.
Kujanpäällä oli selkeä tieto ja ymmärrys siitä, mistä uusi ennätystaso on löytynyt heti uuden kauden ensimetreillä.
– Nyt juoksu toimii. Siihen on haettu muutosta viimeiset puolitoista vuotta, ja nyt se alkaa näkymään, Kazakstanissa seuraavan kerran kilpaileva Kujanpää sanoi.
Ennätyskorkeus heti kauden toisessa kisassa asettaa koko kaudelle uudenlaiset odotusarvot.
– Nyt otetaan irti kaikki, mitä kropasta on irti otettavissa. Siinä on sopivasti EM-raja 572, olympiaraja 582 ja Suomen ennätys 583 edessä. Siinä on hyviä steppejä, nyt ne tarvitsee vain hypätä.
Neziri kaipasi lähtöön mielikuvaharjoittelua
Pika-aituri Nooralotta Neziri paransi Tampereella kauden parastaan sadasosalla aikaan 8,11. Uutta lähtötekniikkaa opetellut Neziri harmitteli juoksun epätasapainoista alkua.
– En meinaa päästä vauhtiin. Uskon, että alkuun jää melkein kymmenys tällä hetkellä. Täytyy tehdä vähän mielikuvaharjoittelua tuohon starttiin, Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava Neziri sanoi.
Hallikaudelta alle kahdeksan sekunnin aikaa tavoitteleva Neziri kilpailee seuraavan kerran Ranskassa tulevana viikonloppuna.
Nezirin seurakaveri Elmo Lakka juoksi kauden toisessa kilpailussaan ajan 7,71. Viikko sitten Lahdessa 7,63 juossut Lakka on vain sadasosan päässä Glasgown'n halli-MM-rajasta 7,62.
– Kun tulee vain hyvä suoritus ja kaikki menee kohdalleen, niin se menee helposti.
Mikkelin Kilpa-Veikkojen Jessica Kähärä paranteli kauden ensimmäisessä pituushyppykilpailussaan omaa halliennätystään peräti kolmeen kertaan, viimeisellään lukemiin 652.