Uruguay otti vakuuttavan 3-0-voiton Etelä-Afrikasta keskiviikkona, ja laittoi kisaisännät tukalaan asemaan jalkapallon MM-kisojen A-lohkossa.
Uruguayn joukkueen suurin tähti Diego Forlan antoi ottelussa loistavan näytteen taidoistaan. Forlan viimeisteli Uruguayn kaksi ensimmäistä maalia, ja nousi ensimmäisenä pelaajana turnauksen maalipörssissä kahteen osumaan.. Kolmannesta maalista vastasi lisäajalla Alvaro Pereira.
Avausmaali syntyi 24. minuutin kohdalla. Forlanin upea laukaus paristakymmenestä metristä muutti aavistuksen suuntaa Etelä-Afrikan puolustajasta ja painui verkon perukoille yli isäntien maalivahdin Itumeleng Khunen.
Forlanin toinen maali syntyi rangaistuspotkusta. Edeltävässä tilanteessa Khune liukui Luis Suarezin jalkoihin, ja Suarez meni pienestä kontaktista nurin. Erotuomari Massimo Busacca osoitti pallon pilkulle, ja ajoi Khunn ulos. Forlan ampui rankkarin komeasti maalin yläkulmaan, eikä Steven Pienaarin tilalle vaihdetulla varamaalivahti Moeneeb Josephsilla ollut mahdollisuuksia ulottua torjuntaan, vaikka hän olikin hyvin laukauksessa mukana.
Uruguay nousi lohkon kärkeen ja neljällä pisteellä. Etelä-Afrikalla on kahden ottelun jälkeen kasassa vain yksi piste. Lohkon muut joukkueet Ranska ja Meksiko kohtaavat toisensa torstaina. Viimeisessä ottelussaan Etelä-Afrikka kohtaa Ranskan ja Uruguay Meksikon.
- Hävisimme pelin, josta olisimme halunneet ainakin tasapelin. Tulos ei ollut todenmukainen kuva ottelusta. Jos voitamme Ranskan 1-0, voimme mennä jatkoon, Etelä-Afrikan brasilialaisvalmentaja Carlos Alberto Parreira sanoi.
Etelä-Afrikka joutuu tulemaan Ranska-ottelussa toimeen myös ilman keskikenttämies Kagisho Dikgacoita, joka otti avauspuoliajalla turnauksen toisen keltaisen korttinsa.
Lue myös:
Etelä-Afrikan maalivahti ajettiin ulos
Etelä-Afrikan Dikgacoille kahden keltaisen huili
Keskiviikon topit ja flopit: Kisojen näyttävin torjunta
Forlan ensimmäisenä kahden maalin kerhoon
Sumo video id
Etelä-Afrikka-Uruguay 0-3 (0-1)
24. Diego Forlan 0-1
80. Forlan rp. 0-2
90+5 Alvaro Pereira 0-3.
Ulosajo: 76. Itumeleng Khune E-A.
Yleisöä: 42 858
Etelä-Afrikka:
16-Itumeleng Khune (ua)
2-Siboniso Gaxa
3-Tsepo Masilela
20-Bongani Khumalo
4-Aaron Mokoena
12-Reneilwe Letsholonyane
-> 57. Surprise Moriri
13-Kagisho Dikgacoi (v)
10-Steven Pienaar (v)
-> 79. Moeneeb Josephs (mv.)
11-Teko Modise
8-Siphiwe Tshabalala
9-Katlego Mphela.
Uruguay:
1-Fernando Muslera
2-Diego Lugano
3-Diego Godin
4-Jorge Fucile
-> 71. Alvaro Fernandez
16-Maximiliano Pereira
15-Diego Perez
-> 90. Walter Gargano
17-Egidio Arevalo
7-Edinson Cavani
-> 90. Sebastian Fernandez
11-Alvaro Pereira
9-Luis Suarez
10-Diego Forlan.
A-lohkon taulukko:
Uruguay 2 1 1 0 3-0 4 Meksiko 1 0 1 0 1-1 1 Ranska 1 0 1 0 0-0 1 E-Afrikka 2 0 1 1 1-4 1
Seuraava ottelu: 17.6. Meksiko-Ranska.
(MTV3)